09.05.2023 | Blogi

Vieraskynä: Ovet kansainvälisiin tehtäviin ovat nyt isosti auki suomalaisille

Ovet kansainvälisiin tehtäviin ovat nyt isosti auki suomalaisille

Maailma on jälleen murroksessa. Nuorten elämään se vaikuttaa monin pääasiassa ikävin tavoin. Sota lähialueella, huoli ilmastosta ja taloudesta – juuri kun historiallisesta pandemiasta selvittiin – kaihertavat monen mieltä. Nuorisoalan kattojärjestö Allianssikin muistuttaa tulevaa hallitusta pikaisesti korjaamaan nuorten hyvinvointivajetta. Tulevaisuuden näkymät saattavat itseä ja koko maailmaa koskevien huolien kasaantuessa vaikuttaa hyvin synkiltä.

Synkkiin pilviin tuo hentoisen kultareunan Suomen saama myönteinen näkyvyys maailmalla. Venäjän kyljessä itsenäisiin päätöksiin kykenevä sitkeä pikku valtiomme on todellinen rohkeuden perikuva. Liityimme Venäjän vastustuksesta piittaamatta läntisen sotilasliiton NATO:n jäseniksi 4.4.2023, ja siirryimme uuteen turvallisuusaikaan. Kansan tuki NATO-jäsenyydelle oli vahva. Tunne siitä, että emme ole yksin, voimistui jäsenyyden myötä kertaheitolla. Myös jo lähes itsestäänselvyydeksi kokemamme jäsenyys Euroopan unionissa, vuodesta 1995, merkitsee yhtäkkiä vähän enemmän. Kokemus kuulumisesta oikeaan porukkaan on suomalaisille tärkeää.

Opiskelijoille ja vastavalmistuneille nämä kansainväliset jäsenyydet tuovat aivan konkreettista hyötyä. Erasmus-vaihto-ohjelma sekä EU:n toimielinten ja virastojen kymmenet eri harjoittelijaohjelmat ovat tapa päästä etsimään ratkaisuja globaaleihin haasteisiin ja vaikuttamaan omalla työpanoksella. Myös NATO:n vastaavat nuorten asiantuntijoiden työmahdollisuudet avautuivat jäsenyyden myötä suomalaisille. Näiden organisaatioiden toimipisteitä löytyy lukuisista eri maista Euroopasta ja sen ulkopuolelta. Tehtävien kirjo on mittava. Lisäksi sekä EU että NATO nyt varta vasten kutsuvat erityisesti suomalaisia riveihinsä rakentamaan parempaa maailmaa ja tulevaisuutta, pala kerrallaan.

EU:ssa suomalaisten osuus kaikista virkahenkilöistä on eläköitymisten vuoksi laskussa jo kymmenettä vuotta. Käynnissä on sukupolvenvaihdos, ja Suomen valtio tukee hakijoita monin tavoin tulevina kuukausina ja vuosina. Valtiolle on tärkeää säilyttää hyvä suomalaisedustus EU:n toimielimissä. Viesti siitä, että suomalaisia tarvitaan EU:ssa, on jo aika hyvin tiedossa. Se, miten niihin EU-tehtäviin oikein pääsee, on ehkä hiukan vähemmän tunnettu asiakokonaisuus. Tässä asiassa valtio aikoo vastata haasteeseen.

Viestintää EU-tehtävistä ja niihin pääsystä on tarkoitus lisätä ja valmennusta tehtäviin haluaville tarjotaan ilmaiseksi. Eurooppalainen Suomi ry. ja Euroopan komission Suomen edustusto yhdessä valtion virkahenkilöiden kanssa avaavat pian virtuaalisen ”Akatemian” neuvomaan nuoria ja vähän vanhempiakin EU:n tehtäviin hakeutumisessa. Jos kansainvälinen harjoittelu tai työtehtävät vähänkään kiinnostavat sinua, kannattaa katsoa, mitä vaihtoehtoja on tarjolla.

Facebook-ryhmässä Suomen EU-uraverkosto jaetaan paljon ajankohtaisinfoa, Eurooppalainen Suomi ry.:n sivuilla vielä hiukan lisää, Euroopan komission Suomen edustuston verkkosivuilta löytyy aiheeseen liittyviä tapahtumia ja tietoa, ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen sivuilta löydät yleistietoa. Hyppy suoraan EPSO:n eli Euroopan henkilöstövalintatoimiston sivuille on toki myöskin mahdollista, sivustolta löytyy tietoa muun muassa harjoitteluohjelmista.

Yksin ei kannata kuitenkaan asiaa pohdiskella tai yrittää eteenpäin. Hyvät neuvot ovat maailmalle mennessä kalliit, ja ainakin meillä Brysselissä on uusi motto: ”suomalainen auttaa aina suomalaista”. Ota siis rohkeasti yhteyttä edellä mainittuihin tahoihin tai allekirjoittaneeseen. Autamme sinua eteenpäin.

Hyvää Eurooppa-päivää!

Kirjoittaja: Jenni Hakala, erityisasiantuntija Suomen EU-edustustossa Brysselissä, EU-rekrytoinnit ja toimielinten väliset suhteet