03.09.2021 | Blogi

Kaikki mitä tulee tietää SAMOKiin hakemisesta

SAMOKin uusi hallitus vuodelle 2022 valitaan liittokokouksessa 28.-29.10. Hallitukseenhakeminen on iso päätös, ja ehdolla oleminen on monelle uusi kokemus. Kannattaako siis hakea, ja miten se oikeastaan onnistuu? 

Kenen kannattaa hakea?

SAMOKiin kannattaa hakea, mikäli on kiinnostunut AMK-opiskelijoiden edunvalvonnasta, ja omaa kokemusta aiheesta. Perinteisesti hallituksen vastuut ovat jakautuneet sosiaalipolitiikkaan, koulutuspolitiikkaan ja johtamiseen. Lisäksi SAMOKissa voi päästä tekemään viestintää, palveluita tai kansainvälisiä asioita. Kokemus joistain näistä aiheista on siis tärkeää hallitukseen hakiessa, mutta kaikkea ei tietenkään tarvitse tietää etukäteen.

SAMOKin hallitus on työhallitus, eli toiminta on täysipäiväistä. Hallituksen kausi kestää 1.1.2022-31.12.2022, eli toimintaan tulee sitoutua koko vuodeksi. Ennen hakemista kannattaa miettiä omia suunnitelmia ja aikatauluja seuraavalle vuodelle, sillä SAMOKissa toimimisen tulisi olla prioriteetti.

Miten hakeminen toimii?

SAMOKiin voi hakea kuka tahansa AMK-opiskelijoiden edunvalvonnasta kiinnostunut. Jokainen ehdokas tarvitsee kuitenkin itselleen jonkun äänivaltaisen liittokokousedustajan esittämään itseään hallitukseen. Useimmiten ehdokkaat tulevat opiskelijakuntien aktiiveista. Joillakin opiskelijakunnilla on myös tapana pitää oma ehdokashaku, jossa etsitään opiskelijakunnan ehdokasta SAMOKin hallitukseen. Mikäli avointa hakua ei ole, voi omaan opiskelijakuntaan silti olla yhteydessä mikäli ehdokkuus kiinnostaa. Ehdokkaalla on hyvä olla opiskelijakunta tukemassa ehdokkuutta.

Kun mandaatti ehdokkuuteen on saatu, alkaa ehdokaskampanja. Kampanjan tekemiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, mutta tietyt asiat kannattaa kuitenkin ottaa huomioon. Monilla virallinen kampanja alkaa ehdokaskirjeestä, joka lähetetään koko opiskelijakuntakentälle. Kirjeessä kannattaa kertoa itsestään, omasta kokemuksesta, vahvuuksistaan ja tavoitteistaan. Ehdokaskirje on virallinen ilmoitus kentälle siitä, että on ehdolla. 

SAMOK järjestää syksyn aikana ehdokkaille tilaisuuksia saada näkyvyyttä ja päästä näyttämään omaa osaamistaan. Tällaisia tilaisuuksia ovat esimerkiksi ehdokaspaneelit, keskustelutilaisuudet ja some-päivät. Kaikki tilaisuudet kannattaa käyttää hyödykseen, ja lisätietoa näistä saa ehdokastuelta. SAMOKin järjestämien tilaisuuksien lisäksi on tärkeää olla itse aktiivinen. SAMOKin hallituksen valitsee liittokokous, eli eri opiskelijakuntien edustajat. Syksyn aikana kannattaa siis olla yhteydessä eri opiskelijakuntiin ja markkinoida omaa ehdokkuuttaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Somessa voi kertoa esimerkiksi omista teemoistaan, tai julkaista suosittelijoita. 

Tärkeää on se, että kampanjaa ei joudu tekemään yksin. Oman opiskelijakunnan tuki, kampanjapäällikkö tai kokonainen kampanjatiimi helpottaa hakemista huomattavasti. Kampanjan tekeminen kaikkien muiden vastuiden lisäksi voi käydä rankaksi, joten sekä henkinen tuki että konkreettinen apu kampanjan tekemisessä ovat arvokkaita. 

Itse liittokokous on lokakuun lopussa. Liittokokousta edeltävänä päivänä järjestetään vielä viimeinen paneeli ja ehdokastori. Liittokokouksessa hallitusta valittaessa pidetään ensin esityspuheenvuorot, sitten kannatuspuheenvuorot ja viimeisenä ehdokkaan oma puheenvuoro. Kaikki nämä puheet kannattaa pyytää ja valmistella etukäteen. Puheenvuorojen jälkeen siirrytään suoraan äänestämään, ja sitten pitää enää jännittää!

Minkälaista SAMOKiin hakeminen on?

Oman kokemukseni mukaan hakeminen oli todella opettavaista, mutta samalla myös rankkaa. Osallistuin lukuisiin paneeleihin, olin yhteydessä opiskelijakuntiin ja keräsin laajan kirjon suosittelijoita. Itselleni vaikeinta oli esillä oleminen. Tunne kuitenkin helpotti liittokokouksen lähestyessä, ja syksyn aikana olikin kiva huomata, että minusta tuli vahva esiintyjä paneeleissa. 

SAMOKiin hakemisen jälkeen olin ehdolla kuntavaaleissa, ja kokemuksesta SAMOKiin hakemisesta oli ehdottomasti hyötyä kampanjoimisessa. Sanoisinkin siis, että vaikka ei pääsisi SAMOKiin, on hakeminen silti aina arvokas kokemus.

Jos sinulla on kysymyksiä ehdokkuuteen tai kampanjointiin liittyen, ota rohkeasti yhteyttä!

 

Miisa Tervala

Hallituksen jäsen, ehdokastukivastaava

[email protected]

050 389 1002