EU kiinnostaa

 Kategoria Blogi

Tää vuosi on ollut täynnä mitä uskomattomampia kokemuksia. Mun luovuus on kuitenkin kortilla, joten ajattelin kirjoittaa BTS-matskua meidän EU kiinnostaa -podcastin tuotannosta. (Josta on muuten kaikki neljä jaksoa nyt ulkona ja ne ovat kuunneltavissa täällä.)

 

Saimme ulkoministeriön Eurooppa-tiedotukselta 15 000 € rahnaa EU-tiedotushankkeellemme, tuttavallisemmin EUKI:lle. Hankkeen tarkoituksena oli edistää keskustelua ajankohtaisista EU-teemoista tuomalla yhteen opiskelijoita, opiskelijakuntien toimijoita ja asintuntijoita. Lopputuotteeksi muodostui neliosainen podcast-sarja, jossa keskustelun kautta pyrittiin tekemään EU-teemoista mielenkiintoisia erityisesti opiskelijoiden ja nuorten näkökulmasta katsottuna.

 

EU-teemat eivät ehkä ole kaikkein mediaseksikkäimpiä. Vaikka nuorempi ikäpolvi on EU-myönteisintä, jäi nuorten äänestysprosentti viime eurovaaleissa alle 30 prosenttiyksikön1. Eli eikö se EU sitten kiinnosta? Osasyynä on varmasti se, että EU:n eri toimielimet ja päätöksenteko eivät ole nuorille tuttuja ja keskustelussa käytetään turhan paljon EU-jargonia. Pyrimmekin podcastissamme käsittelemään nuorille tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita sekä välttämään käyttämästä käsitteitä ilman niitä avaamatta. Jaksojen aiheiksi valikoituvat: ihmisoikeudet, nuoret, koronasta elpyminen ja globaali koulutus.

 

Kevät meni puhujia haaliessa ja jaksoja käsikirjoittaessa. Ensimmäinen kiinnityksemme, idolini komissaari Jutta Urpilainen, ei valitettavasti aikataulusyistä päässyt itse nauhoituksiin, mutta saimme häneltä hienon puheen ”EU ja ihmisoikeudet”-jakson alkuun. Keskusteluissa ovat mukana myös mm. europarlamentaarikot Alviina Alametsä ja Henna Virkkunen sekä monen monta muuta asiantuntevaa henkilöä eri näkökulmia edustamassa.

 

Kilpailutuksen tuloksena päädyimme Artlab-äänitysstudioon, suoraan Vallilan sydämeen. Paitsi että saimme ensiluokkaista asiakaspalvelua, saimme myös arvokasta sparrausta niin käsikirjoituksiin kuin itse äänitystilanteisiinkin. Artlabin avulla tuotimme myös mainosvideon, jonka voit käydä kurkkaamassa täältä. Nää äänityssessiot oli melkein ainoita kertoja, millon päästiin keväällä näkee edes toisiamme. Toivottavasti EU kiinnostaa -podcast saa ens vuonna vielä uuden kauden!

 

xoxo,

Alex

0

Kirjoita tähän hakusana ja paina enteriä