21.10.2019 | Blogi

Armi Murto: Sanoista teoiksi – suljettu salamyhkäisyys on OUT

Kirjoittaessani tätä blogitekstiä olen työskennellyt SAMOKin toiminnanjohtajana neljä ja puoli kuukautta. Olen saanut hypätä liikkuvaan junaan, kääriä hihat ja upottaa kädet syvälle saveen. Toisin sanottuna olen päässyt heti tekemään hommia ja toteuttamaan omaa periaatettani: sanoista teoiksi. Kesän ja syksyn aikana olen saanut tutustua liiton toimintaan, kuunnella hallituksen ja henkilöstön toiveita toiminnan suhteen ja kerätä ideoita toiminnan kehittämiseksi. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että kaikki ovat rohkeasti esitelleet havaintojaan ja ideoitaan. Yksi parhaimmista asioista tässä liitossa on jatkuva ideointi. Vaikka jo pelkkä ideoiden kuuleminen on mahtavaa, mutta paras fiilis tulee siitä, kun näen idean jalostuvan teoksi. Näin tapahtui alkusyksystä: syntyi idea, ja nyt se toteutetaan. Kerron seuraavaksi mistä on kyse.

Liiton päivittäistä työtä hoitaa ja kehittää tällä hetkellä kuusi hallituksen jäsentä ja kahdeksan työntekijää. Meillä hallituksemme jäsenet ovat täysipäiväisesti luottamustehtävään suorittavia henkilöitä, jotka valitaan aina vuodeksi kerralla. He ovat meidän kasvot ulospäin. He tapaavat kansanedustajia, ministereitä ja meppejä. He tuovat AMK-opiskelijoiden näkökulman vaikuttamistyöhömme päättäjien suuntaan, mutta myös toimistomme arkeen. He toimivat myös linkkinä meidän ja jäsentemme, eli ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien, välillä. Lyhyesti sanottuna: heidän avullaan viemme liittoa eteenpäin ja olemme mahdollisimman ajankohtaisia!

Entäs ne kahdeksan työntekijää? Hallituksemme tukena ja apuna ovat liittomme asiantunteva henkilöstö. He tekevät pitkäjänteistä vaikuttamis- ja palvelutyötä, jotta voisimme liittona olla mahdollisimman aikaansaava. Lisäksi heidän syvä osaaminensa on liitolle kullanarvoista entistä vahvempaa AMK-opiskeljaliikettä rakentassa. Olen todella ylpeä meidän työntekijöistä, mutta pian aloittettuani SAMOKissa tuli ilmi, että heidän tekemänsä työ ei ole ihan kaikkien tiedossa. He puurtavat kulisseissa, edustavat SAMOKia eri työryhmissä ja kouluttavat tilaisuuksissamme, mutta systemaattisempi näkyvyys puuttuu. Tämä haaste nousi esille monessa keskustelussa ja moni pohti miten voisimme olla mahdollisimman avoimia tekemämme työn kanssa. Tästä syttyi idean kipinä – meidän pitää kertoa arjestamme, mutta miten? Syntyi idea SAMOK Behind the Scenes-sarjasta.

SAMOKin työntekijät puurtavat kulisseissa, ja heidän työnsä systemaattinen näkyvyys puuttuu. Tästä syttyi idean kipinä – meidän pitää kertoa arjestamme, mutta miten? Syntyi idea SAMOK Behind the Scenes-sarjasta.

Kaikenlaisten raporttien ja toimintakertomusten laatiminen on meillä hallussa. Tämä tieto on meidän jäsentemme saatavilla jaetussa kansiossa, mutta me voimme tehdä paljon enemmän. Me voimme kertoa päivittäisestä perustyöstämme ja siksi tulemme loka-marraskuun aikana avaamaan toimintaamme uudella tavalla. Henkilöstömme, minä mukaanlukien, tulemme esittelemään työpäiviämme SAMOKin Instastoryssa juuri sellaisina kuin ne ovat . Tämän lisäksi jokainen työntekijä kirjoittaa blogitekstin nettisivuillemme.

Tavoitteenamme on, että SAMOK Behind the Scenes tuo arkeamme näkyvämmäksi ja selkeyttää tekemämme työtä. Lisäksi toivon, että se madaltaa kynnystä ottaa yhteyttä ja tekee henkilöstöämme tutummaksi opiskelijakuntatoimijoille ja sidosryhmille. Pidemmittä puheitta: avoimuus on IN ja tervetuloa seuraamaan meitä!

PS. Jos et vielä tiennyt, ensimmäisen askeleemme avoimuuden lisäämisessä oli viime viikolla julkistettu tapaamisrekisteri! Julkaisemme kaikki päättäjätapaamiset nettisivuillamme.

Armi Murto 
toiminnanjohtaja

Armin yhteystiedot ja kuvauksen siitä missä asioissa häneen voi olla yhteydessä löydät nettisivuiltamme. Ole yhteydessä koska vaan – autamme mielellään asiassa kuin asiassa AMK-opiskelijoihin liittyen!

SAMOK Behind the Scenes raottaa salaisuuden verhoa! Millaisia työntekijämme ovat ja mitä he tekevät päivittäisessä työssään? Odotamme innolla porukkamme toteutuksia, toivottavasti sinäkin. Seuraa somekanaviamme ja pysyt mukana menossa!

Instagram: @samok_fin
Twitter: @SAMOK_FIN
Facebook: @SAMOK.FIN