17.04.2020 | Blogi

Oona Löytänen: Kummiopiskelijakuntatoiminta – hyviä haltijakummeja vai vuorovaikutteista tiedonjakoa?

SAMOK edustaa kaikkia AMK-opiskelijoita päätöksenteossa, mutta miten kaikkien opiskelijoiden ääni saadaan kuuluviin? Tietysti kuulemalla jäsenjärjestöjämme, eli kaikkia 24:ää opiskelijakuntaa ympäri Suomen!

SAMOK edustaa kaikkia opiskelijakuntia Ahvenanmaalta Lappiin, ja opiskelijakunnat tuovatkin SAMOKille valtavasti tietoa omien ammattikorkeakoulujensa ja alueidensa tilanteista, sekä vauhdittavat meitä vaikuttamistyössämme.

Opiskelijakuntien rooli on määritelty AMK-laissa ja heidän tehtävänsä on toimia niin yhdyssiteenä kuin myös kasvattaa opiskelijoita kriittisiksi kansalaisiksi. Mahtipontinen, ja äärimmäisen tärkeä tehtävä. Ihan jokaisen AMK-opiskelijan kannalta.

Jokaiselle SAMOKin hallituslaiselle on jaettu omat kummiopiskelijakunnat, ja tämän tarkoituksena on pitää meidät lähellä opiskelijakuntia ja mahdollistaa tehtäviemme hoitaminen parhaalla mahdollisella tavalla. Opiskelijaliikkeen vahvuus on sen toimijoiden nopeatempoisessa vaihtuvuudessa, mutta ilman systemaattista työtä siitä voi tulla myös heikkous.

Kummiopiskelijakuntatoiminta, eli tutummin kummiopkutoiminta rakentuu tapaamisista, säännöllisestä yhteydenpidosta ja ylipäätäänsä siitä, että pyritään olemaan kartalla siitä, mitä opiskelijakunnissa milloinkin tapahtuu. Kummiopkutoiminnan tarkoitus on olla myös vuorovaikutteista tiedonjakoa liiton sekä opiskelijakuntien välillä. 

Kevään kummiopkukierros jäi Koronan alle, mutta onneksi on etäyhteysmahdollisuudet, ja suuri osa tapaamisista onkin saatu pidettyä erilaisten etäsovellusten avulla hienosti jo nyt. On tärkeää tukea toisiaan, ja tuoda hyviä käytänteitä opiskelijakuntien ja kattoliiton välillä tällaisinakin aikoina.

Valehtelisin jos väittäisin meidän olevan hyviä haltijakummeja, ja varsin usein tuntuukin että opiskelijakunnat antavat minulle keskusteluissamme enemmän kuin minä heille. Kattoliitto ei ole kaikkitietävä, vaan opkut rakentavat yhdessä meidän kanssamme kurpitsoista kärryjä.

 

Oona Löytänen

hallituksen jäsen

osaaminen & oppiminen, viestintä

[email protected]

+358 50 389 1005