27.05.2021 | Blogi

Mielenterveyden ongelmiin on saatava apu nopeasti

Kuvittele seuraava tilanne omalle kohdallesi. 

Herätyskellosi herättää sinut aamulla. Laitat kellon pois ja olet valmiina tähän päivään. Kehosi tuntuu kerrostalon painoiselta ja ihan kuin joku työntäisi sinua rintakehästäsi takaisin sänkyyn. Vajoat takaisin tyynylle. Ajattelet työpöytääsi ja pulssi kiihtyy. Haluaisit aloittaa päivän, mutta olet täysin voimaton. 

Miltä tuntui? Jos et ole kokenut tällaista, olet onnekas. Monille jokainen aamu on tuollainen. Mikä sitten auttaisi? Miten löytää omat voimavarat? Monilla ei ole ketään, jolle tällaisesta asiasta kertoisi. Omia voimavaroja voi etsiä esimerkiksi terapiassa. Jo se, että vaikeiden aamujen jälkeen saat raahauduttua terveyskeskukseen, on iso voitto. Terapian alkuun voi kuitenkin tästä mennä vielä 7-12 kuukautta. 

Kuvitellaan toinen tilanne.

Nilkkasi on hyvin kipeä, etkä pysty kävelemään sillä. Käyt terveyskeskuksessa ja saat ajan lääkärille 8 kuukauden päähän. Jaksaisitko odottaa? Tuskin, koska ei jaksaisi kukaan muukaan. Hoitotakuu varmistaa, että lääkäriaika on siedettävän ajan sisällä. Käytännössä tässä tilanteessa saat ajan kolmen arkipäivän sisällä, jotta nilkkasi tilanne voidaan arvioida paikan päällä. Miksi kaikkia sairauksiamme ei hoideta tasapuolisesti?

Mikä sitten avuksi?

Vuonna 2019 eduskuntaan saatiin kansalaisaloite terapiatakuusta. Terapiatakuu varmistaa nopean hoitoon pääsyn heti ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen. Useimmiten tarvittava hoito on psykoterapiaa tai muuta psykososiaalista hoitoa. Moniin mielenterveyden häiriöihin riittää hoidoksi lyhyt psykososiaalinen hoito. Lyhyitä psykososiaalisia hoitoja voivat tehdä koulutetut mielenterveystyötä tekevät terveydenhuollon ammattilaiset. 

Psykososiaaliset lyhytinterventiot ovat kortilla julkisessa terveydenhuollossa. Ne ovat tutkitusti tehoavia hoitotapoja. Vaikka tarvitsemme terapiatakuun, tarvitsemme kunnilta sekä sosiaali- ja terveyspiireiltä panostuksia nopeasti saataviin lyhytinterventioihin. Toimivalla tavalla lyhytinterventioilla voidaan parhaassa tapauksessa hoitaa asiakkaan tilanne täysin eikä pitkäaikaisempaa hoitoa ehkä tarvitsekaan.

Muistetaanhan nämä

Kaiken tämän maailman myllerryksen keskellä on hyvä muistaa, että avun tarvitsemista ei pidä hävetä, apua kannattaa hakea heti kun sitä tarvitsee ja terapiassa käyminen on aivan normaalia. 

Yli puolet suomalaisista kohtaa jossain vaiheessa elämäänsä mielenterveyden häiriön. Vain puolet näistä saa tarvitsemaansa hoitoa. Meistä kukaan ei halua kuulua tuohon puoleen, jotka eivät saa hoitoa. Apu kuuluu meille kaikille, eikä kenenkään pitäisi jäädä vaille tarvitsemaan apua. Tarvitsemme eduskunnalta terapiatakuun ja kunnilta panostuksia mielenterveyspalveluihin. Nyt on aika toimia. 

 

Brigita Krasniqi, puheenjohtaja, Vihreät Nuoret

Peppi Seppälä, puheenjohtaja, Vihreät Nuoret

Ninni Kuparinen, hallituksen jäsen, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry