08.12.2021 | Blogi

Aleksi Airaksinen

Innolla uuteen työhön – tähtäimessä Lähtölaukaus ja uusi viestintästrategia

Vaikka vuosi alkaa kohta olla jo lopuillaa, on oma SAMOK-urani vasta alussa. Muutama ensimmäinen viikko uudessa työpaikassa on hurahtanut vauhdilla, sillä SAMOKin toimintavuoden starttaava Lähtölaukaus lähenee päivä päivältä! Järjestelyt käyvät siis kuumina. SAMOKilla vastaan siis tapahtumien ja koulutusten tuottamisesta sekä viestinnän koordinoimisesta. Lisäksi vastaan myös palvelujen koordinoimisesta kokonaisuudessaan sekä toimin järjestötoiminnan tiimin vetäjänä. Tässä bloggauksessa pääsetkin tutustumaan enemmän minuun ja kuulemaan kuinka töiden aloitus on sujunut.

Kuka siis olen ja mistä tulen SAMOKille?
Olen Aleksi Airaksinen, kotoisin Leppävirralta ja vapaa-ajalla rakastan matkustella ja nähdä uusia paikkoja niin Suomessa kuin ulkomailla. Kaipuu reissuun onkin ollut kova tässä kohta kahden pandemian täyteisen vuoden jälkeen.

Siirryin SAMOKille Lukiolaisten Liitosta, jossa neljän ja puolen vuoden urani aikana ehdin tehdä hyvin paljon erilaisia hommia. Pääpaino oli tapahtumien järjestämisessä, mutta kokemusta löytyy myös mm. projektien koordinoimisesta sekä jäsenpalvelu- ja hallintopuolelta. Viestintäosaamiseni kumpuaa opiskelujen puolelta. Olen opiskellut journalismia Haaga-Heliassa ja sieltä olisi ensi vuonna myöskin tarkoitus valmistua. Kunhan oppari vain ensin valmistuisi.

Mitä odotuksia SAMOKissa työskentelystä?
En etsinyt aktiivisesti töitä nyt syksyllä. Kuitenkin kun SAMOKin järjestösuunnittelijan paikka tuli hakuun, totesin, että tuota paikka minun on pakko hakea. Työssä yhdistyvät kartuttamani vahvuudet sekä työelämästä että opiskelujen puolelta – tapahtumat ja viestintä. Bonuksena oli totta kai se, että paikka on amk-opiskelijaliikkeessä. Vaikka en itse ole ollut koskaan opiskelijana SAMOKin toiminnassa mukana, oli ihana ajatus hypätä tekemään töitä amk-opiskelijoiden puolesta, kun itsekin vielä viimeistelee opintoja.

Ensi vuodelta odotan töissä erityisesti Lähtölaukauksen järjestämistä sekä viestintästrategian uudistamista.

Vaikka en ole itse ollut Lähtiksellä aiemmin, kaikki ovat saaneet sen kuulostamaan jo tässä vaiheessa siisteimmältä tapahtumalta ikinä! Tässä kohtaa itsellekin alkaa jo onneksi selviämään, että millainen tapahtuma kyseessä. Aikaa muun muassa ohjelman, yhteistyökumppanien ja ilmoittautumisten kanssa on vietetty sen verran, että tapahtuma on tullut jo tutuksi.

Viestintästrategian uudistaminen on ensi vuonna myös suuri ja innostava kokonaisuus. On aina inspiroivaa päästä yhdessä pohtimaan, missä, miten, milloin ja kenelle viestimme ja miltä näytämme ja kuulostamme.

Ja totta kai odotan myös sitä, että pääsen tapaamaan kaikkia opkukentällä toimivia ihmisiä!.Toivottavasti nähdään Lähtiksellä!

 

PS. Ilmoittautuminen Lähtölaukaukselle on avoinna 16.12. saakka, joten kannattaa toimia nopeasti. Kutsut opiskelijakunnnille ja sidosryhmille on toimitettu sähköpostitse.