16.05.2019 | Blogi

Iiris Hynönen: Brysselissä päätetään sinunkin asioistasi – mitä se tarkoittaa käytännössä?

Käsi pystyyn, äänestitkö viime eurovaaleissa?

Jos et nostanut kättäsi, kuulut suomalaisten enemmistöön. Vuoden 2014 eurovaaleissa äänioikeutensa jätti käyttämättä yli 60 prosenttia äänioikeutetuista. Samoissa vaaleissa nuorista 18-24-vuotiaista ääni jäi käyttämättä hurjalla 90 prosentilla. Tästä on hankala moittia ketään: Euroopan Unionin vaikutus suomalaisten jokapäiväiseen elämään jää usein hämäräksi.

No, miksi niissä eurovaaleissa pitäisi sitten äänestää?

Tykkäätkö ostaa asioita, jotka on valmistettu muualla kuin Suomessa? Yksi EU:n tärkeimpiä tehtäviä on solmia kauppasopimuksia, joiden myötä EU-maiden on helpompi käydä kauppaa ympäröivän maailman kanssa. Sen ansiosta Suomessakin saa helpommin ja halvemmalla kaikenlaisia tuotteita, joita ei täällä valmisteta.

Syötkö suomalaista tai eurooppalaista ruokaa? Suurehko osa EU:n budjetista käytetään maataloustukiin, joilla tuetaan ruoantuotantoa niin Suomessa kuin muissakin EU-maissa. Kun syöt muualla kuin EU:ssa tuotettua ruokaa, vaikuttaa EU siihenkin: kaiken EU-alueella myytävän ruoan on noudatettava esimerkiksi EU:n turvallisuus- ja ympäristönormeja.

Haluatko lähteä vaihto-opiskelijaksi? EU:n budjetista rahoitettu Erasmus-ohjelma on ylivoimaisesti suosituin tapa lähteä vaihtoon. Jos taas haluat opiskella koko tutkintosi kotimaassa, vaikuttaa EU sinuun silloinkin: EU tukee esimerkiksi suomalaisten ammattikorkeakoulujen toimintaa kymmenien miljoonien eurojen edestä vuosittain.

Haluatko liikkua Suomen rajojen ulkopuolella? EU:n kansalaisena voit liikkua käytännössä vapaasti ja vailla rajatarkastuksia lähes koko EU:n alueella. Jos reissussa sattuu tapaturma, pääset ongelmitta hoitoon missä tahansa EU-maassa. Jos lento perutaan, EU:n kuluttajansuojasäädökset varmistavat, että et jää pulaan keskelle Keski-Eurooppaa. Jos haluat töihin Eurooppaan, onnistuu se EU-lainsäädännön ansiosta huomattavasti helpommin.

EU:lla on väliä!

Jos ostat jotain, syöt jotain, liikut tai opiskelet, vaikuttaa EU myös sinuun. Uskaltaisinkin väittää, että EU vaikuttaa arkeesi usein jopa enemmän kuin Suomen eduskunta.

Tärkein syy vaikuttaa ja äänestää vaaleissa on mielestäni kuitenkin arkisten asioiden yläpuolella: EU on niin iso toimija, että se voi vaikuttaa aikamme suuriin kysymyksiin. Näistä suurin on ilmastonmuutos. Europarlamenttivaaleissa vaikutetaan siihen, minkälaista ilmastopolitiikkaa Eurooppa ajaa ja edistää. Se on sukupolvemme kohtalonkysymys.

Eurovaalien ennakkoäänestys alkoi 15.5. Minä aion äänestää eurovaaleissa, koska EU vaikuttaa vahvasti arkeeni – ja ennen kaikkea siksi, koska EU voi vaikuttaa vahvasti myös meidän kaikkien tulevaisuuteen. Äänestä sinäkin.

 

Iiris Hynönen
puheenjohtaja

 

Eurovaalien ennakkoäänestys kotimaassa 15.-21.5.

Varsinainen vaalipäivä 26.5.

Äänestyspaikat ja kaikkea muuta tärkeää tietoa eurovaaleista osoitteessa vaalit.fi

 

koulutustaprkl.fi/eu

#koulutustaprkl #euvaalit2019