28.11.2017 | Kannanotot

SAMOK kiittää – opiskelijoita kurittava osa-asumisen normi peruttu

Hallitus on syksyn aikana kaavaillut vuokra-asuntojen niin sanotun osa-asunnon normin käyttöönottoa asumistuessa. Tänään tulleen tiedon mukaan hallitus on vetänyt esityksen pois valiokuntakäsittelystä, ja opiskelijat voivat tällä erää huokaista helpotuksesta!

Asiasta vastaavan perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon mukaan ratkaisuun päädyttiin erityisesti opiskelijoihin kohdistuvien kokonaisvaikutusten vuoksi.

“On todella hienoa, että viestiämme kuunneltiin, ja siihen suhtauduttiin vakavasti. Meistä esityksen peruminen on ainoa oikea ratkaisu, sillä olemme kyllä jo kantaneet kortemme kekoon näissä säästötalkoissa”, SAMOKin puheenjohtaja Anni Koivisto kuittaa.

Esitetty normi olisi toteutuessaan leikannut asumistuesta pois 20 prosenttia kimppakämpissä, soluasunnoissa ja pienissä alle 20 neliön asunnoissa asuvilta. Tuki olisi alentunut tai päättynyt kokonaan yli 12 000:lla asumistukea saavalla. Yli 75 prosenttia heistä, joihin leikkaus olisi kohdistettu, on opiskelijoita.

“Mielestämme esityksen vaikutusarviointi oli puutteellinen eikä se antanut oikeaa kuvaa muutoksen vaikutuksista asuntomarkkinoihin. Lisäksi pidimme kohtuuttomana nimenomaan opiskelijoille kohdennettuja leikkauksia asumistuessa ja kerroimme tästä päättäjille syksyllä, useaan kertaan”, asiantuntija Antti Hallia kertoo.

SAMOK kiittää opiskelija- ja nuorisojärjestöjä yhteistyöstä ja aktiivisuudesta asiaan vaikuttamisessa.

Lisätietoja:
Anni Koivisto, hallituksen puheenjohtaja, [email protected], p. 050 389 1000
Antti Hallia, asiantuntija, [email protected], p. 050 389 1011