09.06.2026 | Kannanotot

SAMOK

Kannanotto: Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto jää nollapelin panttivangiksi

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) ilmoitti keskiviikkona 28.5.2026 aloittavansa muutosneuvottelut. Ilmoitus kertoo karua viestiä siitä, mitä tapahtuu, kun korkeakouluopiskelijoiden kasvavaa palvelutarvetta yritetään sovittaa rahoitusmalliin, joka ei tunne pitkäjänteistä varautumista, omaehtoista muutospääomaa tai puskurin kerryttämistä.

Nykyinen rahoitusmalli perustuu yhden kalenterivuoden mittaiseen tarkastelujaksoon, jossa budjetti on pakotettava nollatulokseen. Mikäli rahoitus ei riitä kattamaan kasvavaa palvelutarvetta rahoituskauden aikana, nykyinen rahoitusmalli jättää tilanteen ratkaisemisen epävarmaksi. Tämä vaikeuttaa ennakoivaa taloudenpitoa ja voi heijastua perustoimintoihin, palvelujen saatavuuteen sekä hoitotakuussa pysymiseen.

Jos taas rahoitusta jäisi käyttämättä, tilikauden ylijäämä ei jäisi säätiölle puskuriksi pahan päivän varalle eikä palvelujen vahvistamiseen, vaan palautuisi valtiolle. Myöskään ulkopuoliset lahjoitukset tai muu omaehtoinen tulonhankinta eivät nykyisessä rahoitusmallissa vahvistaisi YTHS:n taloudellista liikkumatilaa, sillä ne vähentäisivät vastaavasti kuluvan rahoituskauden valtionrahoitusta automaattisesti.

Tällainen malli ei mahdollista joustavaa tai ennakoivaa taloudenpitoa tilanteessa, jossa palvelutarve kasvaa vuodesta toiseen ja toimintaa pitäisi silti kyetä kehittämään pitkäjänteisesti, hoitotakuussa pysymistä unohtamatta.

YTHS elää toimintaympäristössä, jossa palvelukysyntä on kasvanut tasaisesti koronapandemian jälkeen. Vuonna 2025 YTHS:llä oli yhteensä yli 860 000 asiakaskontaktia, ja hoitoon hakeutuneita opiskelijoita oli lähes 10 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvava palvelutarve edellyttää säätiöltä jatkuvaa toiminnan kehittämistä ja tehostamista, jotta opiskelijoiden hoitoonpääsy ja palvelujen laatu voidaan turvata käytettävissä olevan rahoituksen puitteissa.

Nykyisen muotoisena rahoitusmalli tekee kuitenkin tästä kohtuuttoman vaikeaa. YTHS:llä olisi kaikki edellytykset toimia opiskelijoiden terveyspalvelujen edelläkävijänä ja kehittää ratkaisuja, joista koko suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto voisi hyötyä. Nykyinen rahoitusmalli ei kuitenkaan kannusta tähän, vaan ohjaa säätiötä vuosittaiseen selviytymiseen. Käynnistyneet muutosneuvottelut ovat konkreettinen osoitus siitä, miten vaikeaksi yhtälö voi muodostua, kun organisaatiolta edellytetään samanaikaisesti uudistumista, kasvavaan palvelutarpeeseen vastaamista ja tiukassa vuosiraamissa pysymistä.

Ongelma ei ole siinä, etteikö säätiö kykenisi tehokkaaseen toimintaan nykyisessä rahoituksellisessa raamissaan. SYL ja SAMOK ymmärtävät täysin, ettei toiminnan järjestäminen lisärahoitukseen pohjaten ole kestävää tai realistista. Ongelmia on kuitenkin mahdollista ratkoa tässä tapauksessa myös ilman lisäeuroja.

Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon rahoitusmalliin tarvitaan enemmän joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Yksi mahdollinen ratkaisu olisi siirtyä kahden vuoden taloussykliin tai muuhun vastaavaan malliin, jossa YTHS:n taloutta tarkasteltaisiin nykyistä pidemmällä aikavälillä. Tämä antaisi säätiölle paremmat edellytykset tasapainottaa toimintaansa, toteuttaa välttämättömiä kehitystoimia ja reagoida palvelutarpeiden muutoksiin ilman jatkuvaa lyhyen aikavälin painetta. Samalla talouskurin ohjausvaikutus säilyisi: pidempi tarkastelujakso tarkoittaisi nykyistä parempia edellytyksiä ennakoivaan ja vastuulliseen talouden johtamiseen.

Opiskelijoilla tulee jatkossakin olla oikeus saavutettaviin, laadukkaisiin ja toimiviin terveyspalveluihin. YTHS on osoittanut, että se kykenee uudistumaan ja vastaamaan ajan vaatimuksiin. Viimeisimpänä tästä kertoo uusi digitaalinen palvelukanava, YTHSDigi, ja siihen liittyvät toiminnalliset muutokset, joiden myötä YTHS etsii uusia tapoja tehostaa ja kehittää toimintaansa tavalla, joka parhaimmillaan hyödyttäisi koko suomalaista sosiaali- ja terveydenhuollon kenttää.
Opiskelijat ovat myös arvioineet YTHS:n palvelut poikkeuksellisen myönteisesti. Tämä kertoo siitä, että opiskeluterveydenhuollossa tehdään vaikuttavaa ja opiskelijoille merkityksellistä työtä.Tätä työtä ei pidä jarruttaa mallilla, joka tekee tarpeellisista uudistuksista taloudellisen riskin sen sijaan, että se tunnistaisi ne osaksi vastuullista palvelujen järjestämistä.
Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto tarvitsee mallin, joka mahdollistaa vastuullisen taloudenpidon lisäksi myös toiminnan kehittämisen, palvelutarpeisiin vastaamisen sekä hoitotakuussa pysymisen nyt ja tulevaisuudessa.

Lisätietoja:

Jesse Häyhä
Sosiaalipolitiikan asiantuntija, SYL
044 796 1200
[email protected]

Jere Tapio
Hyvinvointipolitiikan erityisasiantuntija, SAMOK
040 760 9463
[email protected]