0

SAMOKin ja SYL:n eurooppalaisen kattojärjestön European Students’ Unionin (ESU) 66. liittokokous pidettiin Wienissä 1.-4.5.2014. ESU järjestää vuosittain kaksi liittokokousta, joista vuorossa oli kokous, jossa valittiin liitolle hallitus vuosille 2014-2015. Lisäksi käsittelyssä oli muun muassa jäsenyyshakemuksia sekä poliittiset linjapaperit Bolognan prosessin ja korkeakoulutuksen laadun osalta.

Jatka lukemista

0

Tässä numerossa: • SAMOKin hallitukseen 2014 ennätysmäärä hakijoita • Opiskelijoiden Frankille uusi kumppani – KILROY vähemmistöosakkaaksi • Ammattikorkeakoulu-uudistuksen toisen vaiheen lakiluonnos tulossa lausuntokierrokselle • Talviuniversiadien hakuprosessi saa jatkua • Vuoroin vieraissa - koulutusvientikysymykset agendalla Tanskan ja Suomen Bologna-asiantuntijoiden tapaamisessa

Jatka lukemista

0

SAMOK pitää Suomen kantaa komission tiedonantoon koulutuksen uudelleenajattelusta pääsääntöisesti hyvänä ja tiedonannon keskeiset vahvuudet ja heikkoudet tunnistavana. SAMOKin näkemyksen mukaan koulutuspolitiikan suunnasta on syytä käydä koko EU:n laajuista keskustelua, mutta tavoitteiden toteuttamisen keinot tulee jatkossakin säilyttää kansallisesti päätettävissä.

Jatka lukemista

0

Tässä numerossa: Hollannin Bologna-asiantuntijaryhmä vastavierailulla Turussa Opiskelijat tempaisivat parempien kuntien toivossa Liittokokoustunnelmaa lämmiteltiin Palapelissä Hollannin Bologna-asiantuntijaryhmä vastavierailulla Turussa Suomen Bologna-asiantuntijaryhmä tapasi hollantilaisia kollegoitaan vertaisoppimisen merkeissä Turussa. Tapaamisen agendalla oli keskustelua mm. oppimistulosten määrittelystä, yhteis- ja kaksoistutkinnoista sekä työelämäyhteistyöstä. ECTS- arvosteluasteikon käytöstä suomalaisen oppimistulospohjaisen arvioinnin sijaan käytiin jälleen keskustelua, joskaan uusia näkökulmia keskusteluun ei juuri saatu. […]

Jatka lukemista

0

Tässä numerossa: Ammattikorkeakoulupäivät 2012 - Oppimistulokset Bolognan ytimessä - SELL-kisat käytiin Espoon Otaniemessä - Ryyppäämällä ryhmäksi -julkaisutilaisuus

Jatka lukemista

0

Säväys special international theme edition, content: SAMOK’s Taina Moisander running for European Students’ Union Vice Chairperson Students discussed youth unemployment in Copenhagen Tuition-fee trial period halfway – number of paying students less than one hundred SAMOK’s Taina Moisander running for European Students’ Union Vice Chairperson SAMOK is proud to nominate SAMOK 2010 Executive Committee Member […]

Jatka lukemista

0

Tässä numerossa: Käytännöt osaamisen tunnustamisessa puhuttivat asiantuntijatapaamisessa Hollannissa  Unelmakampuksen peruskivi muurattiin SAMOKin edunvalvontakoulutuksessa Järjestöt haluavat tiivistää yhteistyötään kansainvälisessä edunvalvonnassa TKI-toiminnasta voisi antaa opiskelijalle työtodistuksen Hyvinvointifoorumi herätti kuuntelemaan nuoria Käytännöt osaamisen tunnustamisessa puhuttivat asiantuntijatapaamisessa Hollannissa SAMOKin asiantuntija Pauliina Savola osallistui kansallisen Bologna-asiantuntijaryhmän jäsenenä Haagissa Hollannissa järjestettyyn tapaamiseen, jota isännöi Hollannin vastaava asiantuntijaryhmä ja jonka tavoitteena oli […]

Jatka lukemista

0

Ammattikorkeakoulut ovat osa niinsanottua Bolognan prosessia, jonka tarkoituksena on luoda yhtenäinen eurooppalainen korkeakoulutusalue. Bolognan prosessi vaikuttaa jokaisen korkeakouluopiskelijan arkeen mm. siten, että opintoviikot ovat muuttuneet opintopisteiksi, kansainvälisiä yhteistutkintoja suunnitellaan ja jokainen opiskelija saa valmistuttuaan tutkintotodistuksen liitteen, Diploma Supplementin. Tämän vihkosen tarkoituksena on kertoa, mitä opiskelijat voivat tehdä, jotta Bolognan prosessin tavotiteet toteutetaan ammattikorkeakouluissa mahdollisimman huolellisesti […]

Jatka lukemista

0

Suomalaisen korkeakoulutuksen kehitys on osa eurooppalaisen korkeakoulualueen jatkuvaa kehitystä. Koulutuksen kansainvälistyminen asettaa meille haasteita - halusimmepa sitä tai emme. Eurooppalaisen korkeakoulualueen luomista kutsutaan ns. Bolognan prosessiksi. Tämä prosessi vaikuttaa joka ikisen korkeakouluopiskelijan arkeen. Tämän lehtisen tarkoituksena on kertoa, mitä nuo vaikutukset ovat ja mitä opiskelijat voivat tehdä vaikuttaakseen omaan koulutukseensa ja siten omaan tulevaisuuteensa. Lehtinen […]

Jatka lukemista