SAMOKin edunvalvonnan suuntaviivat perustuvat poliittiseen ohjelmaan sekä vuotuiseen toimintasuunnitelmaan. SAMOKin edunvalvontatyön perusperiaatteita on, että korkeakoulutuksen on oltava tasa-arvoisesti kaikkien saavutettavissa.
Opiskelijoilla on oikeus sekä yhtäläinen mahdollisuus tasapainoiseen ja kokopäiväiseen opiskeluun. Opiskelun ja oppimisympäristöjen esteettömyys ja saavutettavuus ovat korkeakoulutuksen peruslähtökohtia. Jokaisella korkeakouluyhteisön jäsenellä on oikeus osallistua yhteisön toimintaan kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.
Yhdenvertaisuuden edistäminen on kaikkien opiskeluyhteisön jäsenten asia. Se on edellytys hyvälle työilmapiirille ja -hyvinvoinnille. Yhdenvertaisuus on hyväksi sekä yksilölle että koko työyhteisölle. On jokaisen etu, että kaikkien osallistumismahdollisuudet on taattu. SAMOK pyrkii toiminnallaan rikkomaan perinteisiä sukupuolirajoja ja edistämään tasa-arvoa. Kaikki ihmiset on nähtävänä yksilöinä eikä jommankumman sukupuolen edustajina.
Esteettömyydellä tarkoitetaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön toteuttamista siten, että jokainen yksilö voi ominaisuuksistaan riippumatta toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa. Esteetön korkeakoulu ottaa toiminnassaan ja oppimisympäristöissään järjestelmällisesti huomioon opiskelijoiden moninaisuuden.
Opiskelukyky koostuu opiskelutaidoista, opiskeluympäristöstä ja omista voimavaroista. Korkeakoulun toiminnan on oltava kokonaisvaltaista ja opiskelukykyä tukevaa. Opiskelukyvyn ylläpitämisen kannalta on tärkeää, että korkeakouluyhteisön jäsenille on järjestetty tukipalvelut, jotka edistävät opiskelu- ja työkykyä. Tällaisia ovat muun muassa riittävä opintojen ohjaus ja opiskelutaitojen opetus, kattavat ja saatavilla olevat opiskeluterveydenhuollon palvelut sekä opintopsykologin palvelut.