06.06.2017 | Lausunnot

SAMOK lausui ammatillisen koulutuksen käyneiden hakeutumisesta korkeakoulutukseen sekä korkeakoulujen opetusyhteistyöstä

SAMOK lausui OKM:n työryhmämuistiosta, jossa esitettiin 12 ehdotusta joilla vahvistettaisiin ammatillisen koulutuksen käyneiden hakeutumista korkeakoulutukseen.

SAMOK on lausunnossaan tyytyväinen siihen että ammatillisen tutkinnon suorittaneiden hakeutumiseen on etsitty hyviä käytänteitä. Pidämme kannatettavana esitystä, että myös ammatillisen koulutuksen tutkintotodistuksen omaavilla hakijoilla on mahdollisuudet tulla valituksi todistuksen perusteella. Lisäksi pidämme myös tärkeänä sujuvaa siirtymistä ammatillisesta koulutuksesta saman alan ammattikorkeakoulutukseen. Myös valintakokeen kautta tulee olla mahdollista tulla valituksi.

SAMOKin näkemyksen mukaan arvioinnin muuttaminen asteikolle 1-5 on tärkeä muutos. Toivomme, että KARVI:n toteuttaman arvion lisäksi arvioinnin yhdenmukaisuuden varmistamiseen kehitetään myös muita keinoja. SAMOK kannattaa yhteistyön lisäämistä koulutuksen järjestäjien välillä ja toivommekin, että mahdollisimman monella toisen asteen opiskelijalla olisi mahdollisuus tutustua ja siten innostua korkeakouluopinnoista.

SAMOK kiittää työryhmää erilaisen osaamisen huomioimisesta ja arvostamisesta. On tärkeää, että korkeakouluissa opitaan ymmärtämään että ammatillisessa koulutuksessa saadun osaamisen erilaisuus on vahvuus, ei heikkous. SAMOK kannattaa lämpimästi opintopolkujen henkilökohtaistamista.

LAUSUNTO Valmiina valintoihin  (pdf)

Lisätietoja antaa koulutuspoliittinen asiantuntija Anniina Sippola ([email protected], p. 050 389 1014).