29.02.2024 | Blogi

Blogi: Kesätyöt – mörkö vai mahdollisuus

Kesätyöt ovat erityisen merkityksellisiä nuorille ja opiskelijoille. Täysipäiväisesti opiskelevien olisi suositeltavaa ja ideaalista käyttää kesälomaa rentoutumiseen huomioiden, että opiskelu on usein intensiivistä ja aikaa vievää, erityisesti jos pyrkii valmistumaan tavoiteajassa. Kuitenkin opintorahan heikon ostovoiman vuoksi kesä on opiskelijalle tärkeää aikaa tienata rahaa sukan varteen. Kesätöiden hakeminen tuntuu usein työläältä ja tuloksettomalta, mutta jossain vaiheessa se onneksi palkitsee.

Ensivaikutelman voi antaa vain kerran

Kesätyö on useimmalle nuorelle, kuten myös minulle ensimmäinen työpaikka ja kontakti työelämään. Aina sanotaan, kun tapaat uutta ihmistä ensivaikutelma on tärkein. Tämä pätee myös työelämään, kun nuori muodotaa mielikuvaansa työelämästä. Jokainen työpaikka on vastuussa omien ensivaikutelmien luomisesta, mutta elämän ensimmäinen työpaikka luo mielikuvan miten työelämä ja -ympäristö toimii.

Oma kesätyöpolkuni alkaa vuodesta 2016. Olin tällöin päässyt juuri yläasteelta ja ainakin silloin omasta mielestäni olin valmis tähän suureen maailmaan ja osasin kaikesta kaiken. Hain kesälle ensimmäistä kertaa kesätöitä ensimmäistä kertaa. Ensikertalaisen iloksi kesälle paikka löytyikin. 16-vuotiaalle tämä oli erittäin iso juttu, kuten varmasti jokaiselle nuorelle. Se on se ensimmäinen hetki, kun pääse itse ansaitsemaan rahaa.

Olin jo nuoresta iästä kiinnostunut asiakaspalvelutyöstä. Siksi olinkin onnellinen, kun kesätyö paikka aukeni Lidl Suomelta. Pääsin osaksi kahden viikon tutustu ja tienaa kesäharjoitteluohjelmaa. Vaikka kahden viikon aikana ei esimerkiksi kassatyöskentelyyn pääse perhetymään, oli kokemus arvokas vahvistamaan halua työskennellä asiakaspalvelualalla.
Tuon ikäisenä tuo kaksi viikkoa tuntui juuri sopivan pituiselta. Pitihän sitä kesälomasta riittää aikaa, mitä viettää myös kavereiden kanssa. Tutustu ja tienaa kesäharjoitteluohjelma on nuorille erinomainen mahdollisuus päästä tutustumaan työelämään, ilman aikaisempaa työkokemusta, saaden siitä kuitenkin korvausta tehdystä työstä.

Ensimmäisenä työpaikkana Lidl jätti itselleni positiivisen ensivaikutelman työelämästä. Kaikilla tuntuivat ymmärtävän, että emme omaa aikaisempaa työskentely taustaa. Tutustuttamiseen oli varattu resursseja, eikä tullut oloa, että jäisimme yksin kysymystemme kanssa. Kuitenkin pidettiin huolta, että kunnioitimme esimerkiksi taukojen pituuksia. Tämä tuntui todella pehmeältä, mutta opettavaiselta ensikosketukselta työelämään.

Työnhausta jäi kokemuksena ensikertalaisena hyvin myönteinen kokemus. Vaikka työhakemusten lähettäminen tuntui työläältä, niin ensikertalaisena saatu paikka antoi hyvin vastinetta hakemuksen lähettämiseen käytetylle ajalle. Jännittävämmäksi osuudeksi kuitenkin työnhausta osoittautui haastattelu. Se ei ainakaan itsellä ole muuttunut tähän päivään mennessä. Jännitän ihan yhtä paljon kuin ekassa haastattelussa käydessä, vaikka sielläkin vastassa on ihminen yhtälailla kuin minäkin.

Nuoren kohdalla se ensimmäinen työpaikka luo mielikuvan työelämästä ja miten siellä toimitaan. Työpaikan on myös tärkeä muistaa, että kesätyöntekijällä on harvemmin aikaisempaa kokemusta. Mikäli aikaisempaa kokemusta on, se voi olla täysin erilaisesta tehtävästä, ja se on täysin ok. Työkokemusta ei kukaan pysty kartuttamaan, mikäli ei anneta mahdollisuutta tehdä työtä. Jokainen pystyy oppimaan uutta. Virheet myös ovat täysin hyväksyttäviä, kuhan työntekijänä olet valmis oppimaan niistä. Jokainen meistä tekee virheitä, vaikka olisimme olleet monta vuotta jo samassa tehtävässä. On tärkeä muistaa olla itselleen armollinen.

Ensikertalaisen tuurista pettymyksiin

Seuraavana kesänä pääsinkin puolestaan kokemaan miltä tuntuu tehdä tuloksetonta työnhakua, ainakin melkein. Monen hakemuksen jälkeen sain kutsun työhaastatteluun kesäkahvioon. Kuitenkin aikaa kului haastattelusta ja lopulta sähköpostiini saapuikin monellekin töitä joskus hakeneelle tuttu ”valintamme ei valitettavasti osunut sinuun” viesti. Tämä oli omalle kohdalle ensimmäinen kokemus, kun pääsi jo valintavaiheessa eteenpäin, mutta sitten ei kuitenkaan napannut. Pettymys oli suuri, sillä tämä tarkoitti, että kesätöitä ei tälle kesälle tullutkaan.

Seuraavat kaksi vuotta olivatkin vielä tuloksettomampaa. Monia työhakemuksia tuli laitettua, mutta yhdestäkään ei paikka auennut. Hakemuksien lähettäminen alkoi turhauttaa, sillä jokainen paluuposti oli vaan kuinka valinta ei osunut tällä kertaa minuun. En saanut missään vaiheessa palautetta, miksi valinta ei osunut minuun. Olin myös sen verran ujo, etten uskaltanut myöskään palautetta pyytää. Jos pystyisin palaamaan ajassa taaksepäin, kysyisin palautetta. Näin olisin ehkä pystynyt katkaisemaan kielteisten vastausten kierteen.
Koronan leviämis kevät toi vastaan täysin uuden tilanteen jokaiselle meistä. Kesätöitä kun usein haetaan jo joulu-tammikuun aikana. Tällöinhän vasta saimme seurata kuinka virus saapui Eurooppaan. Alkuvuodesta pääsinkin koko hakuprosessin läpi. Työnhaku on vähän niinkun tasohyppely. Tällä kertaa suoritin tämän pelin jokaisen tason, mutta sitten tuli odottamaton pääpahis, joka oli pidetty salassa koko pelin ajan.

Olin vastaanottanut soiton helmikuun loppupuolella, että työpaikka on sinun, tervetuloa. Sovimme sopimuksen kirjoittamista varten päivä maaliskuun loppupuolelle. Kuitenkin 17. maaliskuuta tuli päivä, kun koko maamme meni melkeinpä pysähdyksiin ja yrityksissä uusien työntekijöiden palkkaamisen sijasta, varsinkin matkailu- ja ravintola-alalla, siirryttiin henkilöstön lomautuksiin. Näin ollen minäkin sain työpaikan sijaan uuden puhelun, missä kerrottiin, että sopimusta ei voidakaan tehdä sillä meillä ei ole töitä edes nykyisille työntekijöille.
Koronan toisena vuonna varsinkin matkailualalla lomautukset pyörivät vielä työpaikoilla, joten kesätöistä sai vain haaveilla. Omalla kohdalla päätinkin käyttää kesäni tekemällä opintoja eteenpäin niin paljon kuin vain kursseja oli tarjolla. Näin mahdollistin itselleni edes sen pienen tulonlähteen opintorahasta kesän ajalle ja pystyin keventämään seuraavaa vuotta. Kevennyksen ansiosta kiinnostuinkin hyppäämään opiskelijakuntatoimintaan seuraavalle vuodelle.

Kesätyöhakemuksella pysyväksi työntekijäksi

Kun matkailuala alkoi taas avautumaan, oli aika heittää verkot uudelleen vesille. Laittelin alkuvuoden aikana useaan paikkaan hakemuksia, mutta kuten usein tuppaa käymään, edes kieltävää vastausta ei suurimmasta osasta kuulunut. Olin jo luovuttanut kesätöiden suhteen, sillä elin vahvasti siinä oletuksessa, että kaikki kesätyöpaikkojen haut ovat alkuvuodesta. Tämä osoittautui täysin vääräksi, sillä huhtikuussa sain ilmoituksen sähköpostiini, että Scandiciin olisi vastaanottovirkailijan tehtävä auki kesäksi. Tämän hakemuksen lähettäminen kannatti, sillä pian hakemuksen jättämisen sainkin paluupostissa kysymyksen, milloin minulle sopisi haastattelu.

Ovet Scandicille aukesivat haastattelujen myötä. Vastaanotto työpaikalla oli lämmin ja jokainen kantoi kortensa kekoon meidän kesätyöläisten perehdyttämiseen. Itselläni oli myös aikaisempaa työkokemusta tehtävästä, joten pystyin myös tukemaan muita samaan aikaan aloittaneita työntekijöitä työnsä alkutaipaleella. Kesän työpanokseni palkittiin ja minulle avautui mahdollisuus jatkaa kesän jälkeen työn parissa opintojen ohella.

Olen todella onnellinen siitä, että minulla on ollut hyvät esihenkilöt ja työkaverit, jotka ovat luoneet tervetulleen olon sekä mahdollistaneet oppimisen läpi kesätöiden. On tärkeä muistaa, että varsinkin nuorilla kesätyöntekijöillä ei ole välttämättä juurikaan aikaisempaa työkokemusta. Nuorten tulisi varsinkin kesätöitä hakiessa luottaa siihen, että ilman työkokemustakin voi saada töitä ja työpaikat ovat valmiita kouluttamaan uusia työntekijöitä. Työkokemusta ei voi kartuttaa, mikäli työtä ei tarjota.

Blogi on julkaistu myös Uudenmaan TE-toimiston vieraskynäblogina.