13.02.2017 | Kannanotot

SAMOK ja SYL: Korkeakouluopiskelijoiden mielenterveys rakoilee ja uupumus kasvaa – hälyttäviin lukemiin on herättävä!

Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat huolissaan tänään julkaistun korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen tuloksista. Tutkimuksen mukaan opiskelijoiden mielenterveyden ongelmat ja opiskelijoiden kokema uupumus ovat hälyttävässä kasvussa.

“Korkeakouluopiskelijoista yli kolmannes koki runsaasti stressiä. Psyykkiset ongelmat sekä opiskelu-uupumus ovat yleistyneet vuodesta 2000 alkaen, erityisesti miehillä. Kaikki muut tutkimuksen mittarit osoittavat myös yhtälailla opiskelijoiden mielenterveysongelmien yleistymistä. Nyt tarvitaan laajalla rintamalla panostuksia ongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja matalan kynnyksen tukeen sekä hyvää yhteistyötä korkeakoulujen ja opiskeluterveydenhuollon välillä”, vaativat liittojen puheenjohtajat Anni Koivisto ja Riina Lumme.

Opiskelijoiden kiristynyt toimeentulo on tutkimuksen mukaan yksi syy lisääntyneeseen uupumukseen. Esimerkiksi asumismenot vievät jo liki 60% kyselyyn vastanneiden opiskelijoiden käytettävissä olevista tuloista yli puolet. Tämä on huolestuttava ja merkittävä tulos, kun ottaa huomioon, että 2000-luvun alussa tämä koski vain noin 40% vastaajista.

“Opiskelijan aika menee yhä useammin omasta perustoimeentulosta huolehtimiseen. Tämä huomioon ottaen ei ole ihme, että opiskelijoiden mielenterveys rakoilee ja opiskelu uuvuttaa. Näihin hälyttäviin lukemiin on nyt herättävä”, linjaa SYL:n puheenjohtaja Lumme.

Opintotukeen kohdistuvien leikkausten lisäksi opiskelijoiden tilannetta heikentävät vielä muutkin koulutusleikkaukset, jotka kohdennetaan korkeakoulujen hallintoon. Käytännössä tämä on useassa korkeakoulussa tarkoittanut leikkauksia opiskelijoiden kannalta keskeisistä palveluista, kuten opintojen ohjauksesta, neuvonnasta sekä opintopsykologeista.

“Opintorahasta leikataan, asumiskustannukset kasvavat sekä työmarkkinoiden epävarmuus lisääntyy myös korkeakoulutetuille. Korkeakouluopiskelijat ja Suomen tulevaisuuden toivot eivät tämän menon jatkuessa kykene tulevaisuudessa kantamaan tärkeää vastuutaan hyvinvointivaltion rahoittamisesta”, sanoo SAMOKin puheenjohtaja Anni Koivisto huolestuneena.

Lisätietoja:

Anni Koivisto, puheenjohtaja, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK, puh. 050 389 1000, [email protected]
Eero Löytömäki, sosiaalipoliittinen asiantuntija, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK, puh. 050 389 1015, [email protected]

Riina Lumme, puheenjohtaja, Suomen ylioppilaskuntien liitto, 044 906 5007, [email protected]
Turkka Sinisalo, sosiaalipolitiikan asiantuntija, Suomen ylioppilaskuntien liitto, puh. 041 515 2227, [email protected]

#opiskeluterveys #mielenterveys #KOTT2016