0

Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK ry etsii tiimiinsä järjestösuunnittelijaa.

Meistä opiskeluaika on erityinen. Haluamme, että jokainen opiskelija voi ottaa siitä kaiken irti itselleen sopivalla tavalla. Meille on myös tärkeää, että korkeakouluissa on opiskelijoilla oma yhteisö järjestämässä opiskelijan näköistä toimintaa, tukemassa hankalissa paikoissa sekä edustamassa opiskelijoita korkeakoulun päätöksentekoelimissä. Nyt etsimme järjestösuunnittelijaa tukemaan tätä opiskelijakuntien työtä.

Työssäsi järjestät SAMOKin koulutuksia sekä muita tapahtumia ja kehität niitä opiskelijakuntiemme tarpeita vastaaviksi. Toimit yhteyshenkilönä jäsenopiskelijakuntiimme ja tiedät, mitä heille kuuluu. Käytät työaikasi pohtien, miten voimme tukea opiskelijakulttuurin kehittymistä korkeakouluissa, mikä houkuttelee opiskelijoita opiskelijakuntien jäseniksi tai toimintaan ja miten voimme parhaiten levittää hyviä käytänteitä. Olet siis järjestöllisen kehittämistoimintamme hermokeskus.

Tehtävänkuva on organisaatiossamme uusi. Meillä on ideoita siitä, mitä se pitää sisällään, mutta voikin käydä niin, että hetken ihmeteltyäsi kerrot meille, mitä pitäisi tehdä.

Odotamme sinulta

  • kokemusta tapahtumien tai koulutusten järjestämisestä
  • itsenäistä ja kehittävää työotetta
  • viestintä- ja esiintymistaitoja
  • valmista tai lähes valmista korkeakoulututkintoa
  • päivittäiseen viestintään riittävää ruotsin- ja suomenkielen taitoa

Katsomme hyvällä

  • kokemusta järjestö- tai muusta vapaaehtoistoiminnasta
  • opiskelijatoiminnan tuntemusta ammattikorkeakouluissa
  • sujuvaa englannin kielen taitoa

Toimistomme koostuu 7 hengen henkilöstöstä sekä täysipäiväisesti työskentelevästä 7 hengen liittohallituksesta. Työpaikkamme sijaitsee Helsingin kampissa. Meillä on 25 jäsenopiskelijakuntaa, kussakin ammattikorkeakoulussa yksi. Jäsenjärjestöistämme kolme on ruotsinkielisiä. Siksi odotamme sinulta kykyä kommunikoida molemmilla virallisilla kielillämme. Virallisia asiakirjoja varten käytämme toki kääntäjän palvelua. Toimistomme on monikielinen.

Olemme eloisa ja tiivis työyhteisö, jossa luottamushenkilöt vaihtuvat vuosittain. Meistä kukin toimii itsenäisesti omalla sektorillaan, mutta jaamme ajatuksiamme ja ideoitamme mielellämme. Tiimityöskentely on meillä luonteva tapa toimia. Työmme on meille tärkeää, mutta aikaa riittää myös hassuttelulle. Työ sisältää ajoittain hektisiä hetkiä ja silloin tällöin myös ilta- ja viikonlopputöitä.

Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.

Tarjoamme vakituista työsuhdetta, joka alkaisi tammikuun alussa sopimuksen mukaan. Tehtävästä maksettava kuukausipalkka on SAMOK TES:n mukainen 2378 euroa, ja sen lisäksi maksettavat koulutus- ja kokemuslisät. Lisäksi tarjoamme työsuhdematkalippuedun, puhelin- ja lounasedun sekä virikesetelit.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä ansioluettelosi otsikolla “järjestösuunnittelija” osoitteeseen rekrytointi@samok.fi keskiviikkoon 14.12. kello 8.00 mennessä.

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Milla Halme (milla.halme@samok.fi, 050 389 1018), joka lupaa vastata puhelimeen ainakin 8.12. klo 13-14.30 välisenä aikana.