0

Henna-S-mustavalko-verkkoonViime viikolla hallituksemme jäsen Jaakko kirjoitti parikymppisten, syrjäytyneiden miesten huolestuttavasta määrästä. Tällä viikolla otsikoissa Helsingin Sanomissa kerrottiin kansantaudistamme yksinäisyydestä. Surullista luettavaa molemmat.

Mielestäni yksinäisyydessä kyse on pääosin kokemuksesta. Asialle on varmasti mittareita, ja kysymyspatteristoon vastaamalla voidaan saada tilastoja siitä, millaista yksinäisyys on tai kuka sitä kokee. Yksin oleminen voi toki olla myös valinta ja elämäntapa, siitä voi jopa nauttia.

Ratkaisevaa onkin, milloin Chisun kappaleen sanoin yksin-sanaan liitetään merkityksen muuttava loppupääte? Tuolloin kyse onkin kansanterveyttä uhkaavasta ilmiöstä, jonka seurauksia voivat olla vaikkapa lohtusyöminen tai alkoholisoituminen.

Yksinäisten yhdistys – kiinnostaako?
”Yksinäisyys ja sosiaalisten suhteiden puute on suomalaisten perusturvassa vakava vaje. Vaikka kuinka investoisimme kasvuun ja työllisyyteen, mutta tämä puoli jää hoitamatta, on se syvä ja krooninen kärsimyksen aiheuttaja”, Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari sanoo Helsingin Sanomien jutussa 28.9.

Itse olen kokenut yksinäisyyttä ollessani yksin haluamattani. Tätä ikävämpi kokemus on tuntea itsensä yksinäiseksi seurassa, tuttujen ympäröimänä. Kosketuspintaa yhteisiin keskusteluihin ei tunnu olevan, kuulumisesi tai sanomisesi eivät näytä juuri sillä hetkellä kiinnostavan ketään.

Kuinka saattaa yksinäiset yhteen, ilman että kokee saavansa jonkinlaisen syrjäytymisvaarassa olevan leiman otsaansa? Mietin myös HS:n juttua lukiessani, miten houkuttelevana kokisin itse “yksinäisten yhdistykseen”liittymisen, vai menisinkö tosiaan mieluummin yhdessä muiden itsekseen paikalle saapuvien kanssa teatteriin tai kokeilisin jotain uutta harrastusta ja pääsisin näin vuorovaikutukseen muiden kanssa? Kyse ei aina ole kriisiytyneestä syrjäytyneestä, vaan yksinäisyyden ongelma voi koskea kaikenikäisiä ihmisiä jotka kaipaavat yhdessä tekemistä.

Professori Saari kertoo jutussa ”sateentekijäefektistä”. Sillä hän tarkoittaa kaikenlaista vuorovaikutusta lisäävää toimintaa yhteiskunnassa. Tässä opiskelijakunta ja ainejärjestötoiminta astuvat kuvaan yksinäisen pelastajana!

Haastankin jokaisen opiskelijakunnan miettimään, mikä olisi kevyin mahdollinen tapa tuoda uudet ja vanhat opiskelijat yhteen ja mahdollistaa se, ettei kukaan jäisi tänä lukuvuonna yksin, ellei sitä itse tahdo?

Henna Sihvonen,
SAMOKin tiedottaja

Pidän itsekseen tehdyistä museoretkistä. Entisenä ainejärjestöaktiivina ja nykyisenä kuorolaulajana koen molemmat hyviksi yhteisen tekemisen paikoiksi.

 

Jätä vastaus