0

SAMOK palkitsi ansioituneita henkilöitä lauantaina 11.6. viettämässään 20-vuotisjuhlassa. Juhlassa jaettiin kultainen ansiomerkki sekä hopeisia ansiomerkkejä. Lisäksi jaettiin standaarit ja kunniakirjat.

SAMOKin ansiomerkkejä ovat hopeinen ja kultainen ansiomerkki. Ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminnallaan tai merkittävällä teollaan edistänyt suomalaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden pyrkimyksiä tai asemaa.

Korkein eli kultainen ansiomerkki myönnettiin Riitta Uosukaiselle. Uosukainen toimi opetusministerinä vuosina 1991-1994 ja oli aloittamassa ammattikorkeakoulukokeilua ja on näin ollut rakentamassa nykyistä ammattikorkeakoulujärjestelmää. Uosukainen on tunnettu myös sivistyksen ja koulutuksen puolestapuhujana.

Hopeisen ansiomerkin saivat Juha Lamminen, Taina Moisander, Armi Murto, Kimmo Niemi, Joona Räsänen sekä Mikko Vieltojärvi.

SAMOKin standaari ja kunniakirja voidaan myöntää samoin perustein kuin kunniamerkki. Se voidaan myös liiton toimintaan muutoin merkittävästi vaikuttaville suomalaisille tai ulkomaisille yhteisöille tai henkilöille.

Standaarin ja kunniakirjan saivat Elin Blomqvist, Jani Erkkonen, Emma Koskimaa, Emmi Lehtinen, Noora Nousiainen, Mikkel Näkkäläjärvi, Niina Ratilainen sekä Mikko Valtonen.

Jani Erkkonen ja Mikkel Näkkäläjärvi

Jani Erkkonen ja Mikkel Näkkäläjärvi saivat standaarit ja kunniakirjat.

Kimmo Niemi, Armi Murto ja Joona Räsänen saivat hopeiset ansiomerkit.