Vaalit olivat ja vaalit menivät. SAMOK jatkaa kuitenkin vaaleihin liittyvää työtä hallitusohjelmavaikuttamisella. Vaalien alla monet muut asiat saattavat kuitenkin jäädä varjoon.
Maaliskuussa julkaistiin Suomessa opiskeleville kansainvälisille korkeakouluopiskelijoille suunnatun barometrin tulokset (International Student Barometer), jossa tutkittiin opiskelijoiden viihtyvyyttä, opetuksen tasoa jne. Suoraan sanottuna tulokset yllättivät. Suomi sai erittäin hyvät arvosanat ja sijoittui lähes jokaisessa osiossa eurooppalaisen keskiarvon yläpuolelle. Tietenkin tulokset ilahduttivat, mutta…
Ensimmäinen asia, mikä pisti silmään, oli sijoittuminen reilusti Euroopan keskiarvon alapuolelle, kun kysyttiin työllistymisestä, laadukkaista luennoista ja huippuopettajista. Suomessa on siis tunnetusti opetuksessa parhaimpiin lukeutuva teknologia sekä infrastuktuuri, mutta Euroopan kärkeä lähentelevä opetus siis uupuu. On pöyristyttävää, että tällaistenkin tulosten jälkeen voidaan vieläkin puhua lukukausimaksuista olettaen, että pystymme kilpailemaan esimerkiksi brittiläisen tai hollantilaisen koulutuksen kanssa. Me emme yksinkertaisesti pysty.
Toinen asia mikä minua jäi häiritsemään, oli tutkimuksen avoimuus. Tutkimuksen on tehnyt siis eurooppalainen konsulttifirma I-GRADUATE, joka omistaa myös sen tekijänoikeudet. Korkeakoulukohtaiset tulokset on jaettu korkeakoulujen hallintoihin, ja he päättävät, mitä tuloksilla tekevät. Esimerkiksi SAMOKilla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä analysoimaan tutkimusta syvemmin kysymyspohjan ja yksityiskohtaisen tulosten kanssa.
Suurin huoleni kuitenkin on se, että hallintoportaissa innostutaan barometrin tuloksista ja käytetään niitä hyväksi omassa mielikuvamarkkinoinnissa. Barometri paljasti kuitenkin sen verran myös epäkohtia, joten toivon, että niihin puututtaisiin korkeakoulujen sisällä mahdollisimman nopeasti.
European Students’ Unionin ESUn liittokokousta odotellen
Eero Mämmi
Hallituksen jäsen

Hei,kommentoin perheenjäsenenä Lahden ammattikorkeakoulua.Yksi perheenjäsenistä aloitti tradenomin opinnot syksyllä 2010.Syksy oli erittäin rankka ,täydet viikot ja pitkät päivät.Mielestäni liian rankkoja kunnon suoritusten saavuttamiselle.Nyt joulun jälkeen tahti on muuttunut ihan päinvastaiseksi, tuskin koulua ollenkaan, yhtenä tai kahtena päivänä koulua muutama tunti. Koulutusaika on varmasti valtion takaamien tukien vuoksi pidennetty maximaaliseksi, sisällöllä ei ole merkitystä.Valvooko mikään taho opetuksen tasoa ja laatua Suomessa ammattikorkeakouluissa?
Hei!
Opetuksen tasoa ja laatua tarkkailee todella moni taho omasta näkökulmastaan. Koulutuksen laatua ja tasoa tarkkailee mm.
- Suomen ammattikorkekouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK
- Ammattikorkeakoulujen rehtorien neuvosto ARENE
- Opetus -ja kulttuuriministeriö
- Opetushallitus
- ammattikorkeakoulujen omat opiskelijakunnat, jonka alaisuudessa toimii myös eri ainejärjestöt
Loppujen lopuksi laadusta ja koulutuksen tasosta vastuussa on ammattikorkeakoulut itse, oman autonomiansa kautta. Joiden eri työryhmissä on myös opiskelijaedustus.
Toivottavasti vastaus tyydytti. Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin. Lisätietoja löytyy myös täältä meidän, AMK ja opiskelijakuntien nettisivuilta.
terv.
Eero Mämmi
Hallituksen jäsen
SAMOK