Eduskuntavaalit on käyty ja opiskelijat ovat heti tuoreeltaan tehneet laskelmansa siitä, kuinka moni valituksi tulleista kannattaa opintotuen sitomista indeksiin. Opiskelijat ovat riemuissaan siitä, että opintotuen indeksiin sitominen näyttää toteutuvan uuden hallituksen aloittaessa, sillä eduskuntaan valitusta 200 kansanedustajasta 159 eli lähes 80 prosenttia on luvannut sitoa opintotuen indeksiin. Läpimenneistä vain kaksi vastustaa tavoitetta, loput eivät ole ilmoittaneet kantaansa. ”Tulos on järisyttävä! Minkä tahansa hallituspohjan reilu enemmistö on sitoutunut turvaamaan opiskelijoiden toimeentulon. On ilahduttavaa, että enemmistö kansanedustajista on ymmärtänyt, että opiskeluajat pysyvät parhaiten kurissa turvatulla toimeentulolla”, puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi Suomen ylioppilaskuntien liitosta suitsuttaa. Nyt opiskelijat seuraavat suurella mielenkiinnolla sekä tulevan hallituspohjan että hallitusohjelman muodostamista. Opiskelijat aikovat yhdessä kattojärjestöjensä Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton – SAMOK ry:n ja Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ry:n kanssa valvoa hallitusohjelmaneuvotteluja Säätytalolla kun ne toukokuussa alkavat. ”Odotamme, että poliitikot lunastavat lupauksensa. Kansa on puhunut: opintotuki on sidottava indeksiin 1.1.2012 alkaen! Tämä on ensimmäinen askel kansanedustajien vastuunkannossa työurien pidentämiseksi”, puheenjohtaja Helmi Selamo SAMOKista muistuttaa. Katso kansanedustajien lupaukset opintotuen sitomisesta indeksiin: http://www.opintoraha.fi/?page_id=503 Lisätiedot: SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi, p. 044 906 5007,katri.korolainen-virkajarvi@syl.fi SAMOKin puheenjohtaja Helmi Selamo, p. 050 389 1000, helmi.selamo@samok.fi