Lähestyvät eduskuntavaalit ja hallitusohjelmaneuvottelut ovat tänä vuonna monen järjestön toiminnan painopisteitä. Vaikuttavathan noissa neuvotteluissa lukkoon lyödyt linjaukset seuraavien neljän vuoden toimintaan. Myös SAMOKilla on omat vaalitavoitteensa, ja ne heijastuvat koko vuoden toimintaan. Yhdenvertainen korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto otti ison askeleen eteenpäin, kun ammattikorkeakouluopiskelijoiden YTHS-mallin kokeilupaikkakunniksi nimettiin Lappeenranta ja Seinäjoki. Varsinainen rakennustyö on siis alkanut. Yhtenä SAMOKin tavoitteista on turvata kokeilun rahoitus vuoden 2014 loppuun saakka sekä toteuttaa luotettava ja läpinäkyvä arviointi. Vaalien rinnalla jatketaan muita projekteja ja arkea. Vuonna 2013 on tarkoitus tulla voimaan muun muassa uusi yhteishakujärjestelmä. Valmistelu- ja vaikuttamistyö näihin tehdään nyt. Minä, sinä, me kaikki yhdessä päätämme mikä on tulevaisuutta. Käytä äänioikeuttasi. Korkeakouluopiskelijat ovat yhdistäneet tänä vuonna voimansa entistä laajemmin. SAMOKin ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry:n Opintotuki indeksiin –kampanja näkyy ja kuuluu läpi Suomen. Helmikuussa viisi poliittista opiskelijajärjestöä yhdessä SAMOKin ja SYL:n kanssa vaati korkeakouluja avaamaan ovensa poliittiselle toiminnalle. Aatteellisista eroista huolimatta yhteistyö saman pöydän ääressä sujuu. Kannatuslukujen sijaan keskitymme toiminnan avaamiseen. Mitä me teemme? Miten yhteisiin asioihin voi vaikuttaa? Miksi vaikuttaminen kannattaa? Tämänhetkisistä päättäjistä usealla on tausta opiskelijaliikkeessä. Siitä hetkestä on usealla kuitenkin jo melko pitkä aika. Meidän nuorten on aika astua esiin ja valita omat tulevaisuuden tekijämme. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa. Sinä päätät. Äänestä. Helmi Selamo puheenjohtaja - – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – - 15.6.2011 SAMOK täyttää 15 vuotta. Uhmakkaan murrosikäisen lailla nostamme päämme pystyyn, kyseenalaistamme, olemme aktiivisia ja tuomme esille sen, miten väärin meitä on kohdeltu. Yhtälailla saman murrosikäisen herkkyydellä, elämänpohdinnalla, tietyn ajanjakson reunalla, olemme se edelläkävijä, tulevaisuuden ään, jota tässä yhteiskunnassa tarvitaan.

Jätä vastaus