Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry ja Suomen ammattikorkeakoulopiskelijakuntien liitto SAMOK ry ovat varovaisen tyytyväisiä siitä, että kiireisestä aikataulusta huolimatta ns. sora-lakiesitystä on sivistysvaliokunnan mietinnössä kehitetty parempaan suuntaan. Valiokuntakäsittelyn jälkeen esimerkiksi rikosepäily ei enää oikeuttaisi opiskelijan opiskeluoikeuden peruuttamiseen. Lisäksi opiskelijaksi ottamisen esteitten ja peruuttamisen kohdalta pykäliä on tarkennettu. Lakiehdotusta käsiteltäessä SYL ja SAMOK ovat olleet huolissaan etenkin opiskelijan oikeusturvan ja yhdenvertaisen kohtelun toteutumisesta opiskeluoikeuden peruuttamista koskevissa päätöksissä. Osittain itse lakipykälät jäävät edelleen varsin tulkinnanvaraisiksi, vaikka perustelutekstissä tarkennusta ilahduttavasti onkin. Opiskelijajärjestöt olisivat toivoneet, että esimerkiksi opiskelijoita koskevien arkaluontoisten tietojen saantioikeuksia koskevissa kohdissa perusteluiden ja itse pykälien välinen tasapaino olisi mietitty huolellisemmin. Opiskelijajärjestöt katsovat kuitenkin, että sivistysvaliokunnan ehdottama valtakunnallinen opiskelijoiden oikeusturvalautakunta voi tarjota siedettävän ratkaisun tulkinnanvaraisuuden ongelmaan. SAMOK ja SYL toivovat lisäksi, että yhdenvertaisen kohtelun toteutumista arvioidaan säännöllisesti, kuten valiokuntakin lausuu. Tärkeintä on pitää kiinni opiskelijan perusoikeuksien toteutumisesta. SYL ja SAMOK ovat huolissaan siitä, että lainsäädäntömuutokset voivat väärin käytettynä pahimmillaan johtaa syrjäytymisen lisääntymiseen. Korkeakoulut tarvitsevatkin lain soveltamisessa runsaasti ohjeistusta ja tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Myös opiskelijajärjestöt osallistuvat mielellään keskusteluun lain soveltamisesta. “Yliopisto- ja ammattikorkeakoululakien hengessä opiskelija on myös erityistä tukea tarvitessaan korkeakouluyhteisönsä jäsen, eikä sen toiminnan kohde. Toivomme, että opiskelijoiden tunnustettu asema pidetään mielessä lakia sovellettaessa“, SAMOKin puheenjohtaja Helmi Selamo huomauttaa. “Opiskelijajärjestöjen on helppo yhtyä valiokunnan lausumaan siitä, että ensisijaisesti on yhdessä opiskelijan kanssa pohdittava ne keinot, joilla häntä voitaisiin auttaa”, SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi täydentää. SAMOK ja SYL muistuttavat lopuksi, että nyt käsittelyssä olevien lakiehdotusten soveltamisen pitää tulla kyseeseen vain erittäin äärimmäisissä tapauksissa. Näin ollen ennaltaehkäisevän työn, kuten toimivan opiskeluterveydenhuollon ja opinto-ohjauksen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Helsingissä, 10.3.2011 Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry Katri Korolainen-Virkajärvi, puheenjohtaja Matti Parpala, pääsihteeri Suomen ammattikorkeakoulopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry Helmi Selamo, puheenjohtaja Jani Hyppänen, pääsihteeri Lisätietoja: koulutuspoliittinen sihteeri Suvi Eriksson, SYL, suvi.eriksson@syl.fi, 041 515 2231 asiantuntija Veli-Matti Taskila, SAMOK, veli-matti.taskila@samok.fi, 050 389 1013 ——————– Eduskunnan sivistysvaliokunta antoi eilen mietintönsä liittyen ns. sora-lainsäädäntöön. Hallituksen esityksessä 164/2010 ehdotetaan muutettavaksi ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettua lakia, ammattikorkeakoululakia, yliopistolakia sekä rikoslakia. Lakiesityksen tavoitteena on ollut parantaa turvallisuutta koulutuksessa ja sen jälkeisessä työelämässä lisäämällä koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen keinovalikoimaa opiskelijoita koskevissa soveltumattomuus- ja turvallisuuskysymyksissä.