Valtakunnalliset opiskelija- ja nuorisojärjestöt vaativat opintotuen sitomista kansaneläkeindeksiin 1.1.2012 alkaen. Perhe-etuudet sekä kuntoutus- ja sairauspäivärahat sidotaan kuluttajahintojen muutosta vastaavaan kansaneläkeindeksiin Sata-komitean suositusten mukaisesti 1.3.2011. Perusteena indeksiin sitomiselle on käytetty etuuksien ostovoiman turvaamista ja sillä on haluttu kompensoida kulutusverojen korotus pienituloisille. Indeksisuoja on myös nähty oikeudenmukaisena, sillä kaikki muutkin etuudet seuraavat elinkustannuksien kehitystä. Yksi kuitenkin unohtui! Opintotuki on 1.3.2011 alkaen ainoa vähimmäisetuus, jonka tasoa ei ole sidottu elinkustannusten kehitystä seuraavaan indeksiin. Etuuksien saajien kannalta on tärkeää, että tuet säilyttävät ostovoimansa. Esimerkiksi korkeakouluopiskelijalla on käytettävissään keskimäärin 13 euroa päivässä asumiskustannuksien jälkeen. Inflaation ja kulutusverojen noustessa opiskelijoiden ostovoima heikkenee jatkuvasti. Pelkästään opintorahan ostovoima on heikentynyt 13 % vuodesta 1992, jolloin nykyinen opintotukijärjestelmä luotiin. Vuonna 2008 opintorahaa korotettiin 15 prosenttia ja tulorajoja 30 prosenttia. “Päätös oli tervetullut ja oikeansuuntainen, mutta ilman indeksisuojaa korotus menettää arvonsa muutamassa vuodessa. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että opintotuki raha sidotaan indeksiin mahdollisimman pian muiden etuuksien tavoin,” muistuttaa Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi. Mikäli opintotuen ostovoiman annetaan heiketä vuosi vuodelta, on opiskelijoiden pakko täydentää toimeentuloaan työssäkäynnillä opintojen kustannuksella. Pahimmillaan tästä seuraa opintoaikojen venymistä ja työurien alun viivästymistä. Sitomalla opintotuki indeksiin varmistetaan opiskelijoille vakaa toimeentulo ja mahdollistetaan opintojen eteneminen. “Opintotuen indeksiin sitominen olisi sosiaalisesti oikeudenmukaista ja koulutuspoliittisesti järkevää! Kun opintorahan ostovoima on turvattu, on mahdollista pohtia opintotuen tulevaisuutta turvallisin mielin”, toteaa SAKKI ry:n puheenjohtaja Susanna Haapalainen. Indeksiin sitomisen kustannukseksi on arvioitu noin 60 miljoonaa euroa seuraavalla vaalikaudella, mutta enimmilläänkin vain talouskasvua vastaavan määrän verran. Ilman indeksisuojaa opintotuen ostovoima on arvioitu olevan vuoden 2008 korotusta edeltävällä tasolla jo alkavan hallituskauden loppuun mennessä. Valtakunnallisten opiskelija- ja nuorisojärjestöjen mielestä opintotuen indeksiin sitominen onkin toteutettava mahdollisimman pian seuraavan hallituskauden alkaessa. – Faktat opintotukijärjestelmästä ja opiskelijoiden toimeentulosta: Opintotukijärjestelmä koostuu opintorahasta (298 € / kk korkea-asteen opiskelijoilla, 246 € / kk toisen asteen opiskelijoilla), asumislisästä (26,90–201,60 € / kk) ja opintolainasta (300 € / kk). Saadakseen opintotukea tulee opiskelijan edetä opinnoissaan riittävästi. Korkeakouluopiskelijoiden on suoritettava 4.8 opintopistettä/ opintotukikuukausi, mikä tarkoittaa n. 130 tuntia opiskelua. Alle 20-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden opintorahaa voidaan alentaa vanhempien tulojen perusteella. Opiskelijan toimeentulo muodostuvat opintotuen lisäksi työtuloista ja vanhemmilta tai läheisiltä saatavasta tuesta. Yksin asuvalla korkeakouluopiskelijalla nämä ovat yhteensä keskimäärin 771 euroa kuukaudessa. Yksin asuvan opiskelijan, jotka ovat suurin ryhmä korkeakouluopiskelijoissa (42 %), asumismenot ovat 370 euroa kuukaudessa. (Opiskelijatutkimus 2010) Yhteensä yli 80 000 korkeakouluopiskelijaa kokee, ettei heillä ole riittävää rahoitusta opiskeluajalleen. (Opiskelijatutkimus 2010) Kampanjasivut: www.opintoraha.fi Facebook.com: www.facebook.com/indeksiin AKAVAn opiskelijavaltuuskunta AOVA, puheenjohtaja Ted Apter Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf., ordförande Alina Bölling Keskustan Opiskelijaliitto ry, puheenjohtaja Markus Ylimaa Liberaalit Opiskelijat LSK ry, puheenjohtaja Mats Biström Perussuomalaiset nuoret ry, puheenjohtaja Simon Elo Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry, puheenjohtaja Sarita Niemi STTK-Opiskelijat ry, puheenjohtaja Ilona Vihlman Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, puheenjohtaja Susanna Haapalainen Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry, puheenjohtaja Helmi Selamo Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Nuoret ry, puheenjohtaja Aki Ruotsala Suomen Lukiolaisten liitto, puheenjohtaja Valtteri Aine Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi, puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry, puheenjohtaja Riina Kutvonen Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry, puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi Vasemmisto-opiskelijat Vasop ry, puheenjohtaja Katri Immonen Vihreät nuoret ja opiskelijat ViNO ry, puheenjohtaja Paloma Hannonen ja puheenjohtaja Inka Venetvaara Lisätietoja: Puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi (SYL), 044 906 5007 Puheenjohtaja Helmi Selamo (SAMOK), 050 389 1000