Ammattikorkeakouluopiskelijat etenevät opinnoissaan pääsääntöisesti hyvin. Opintoja kuitenkin hidastavat työssäkäynti ja hakuvaiheessa saatu epärealistinen kuva opinnoista. Lisäksi puutteet opiskelukyvyssä pitkittävät opintoja, selviää Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs:n
tuoreesta tutkimuksesta.
Ammattikorkeakoulun mainostama kuva opinnoista voi olla koulutukseen hakeutuville opiskelijoille harhaanjohtava. Joka viides ammattikorkeakouluopiskelija kokee hakuvaiheessa saamansa mielikuvan olleen epärealistinen. Pettymykset liittyvät erityisesti opintojen sisältöön sekä opetukseen ja ohjaukseen.
– ”Hakuvaiheessa esiteltyjä opintoja ei esimerkiksi ole ollut tarjolla tai opinnoissa on ollut vähemmän valinnanmahdollisuuksia kuin hakuvaiheessa oli annettu ymmärtää. Epärealistinen kuva opinnoista heikentää opiskelumotivaatiota ja hidastaa opintoja”, toteaa Otuksen tutkija Elina Lavikainen.
Opintojen etenemiseen vaikuttaa myös opiskelukyky. Opiskelutaidoista ja omista voimavaroista sekä opiskeluolosuhteisiin ja opetukseen liittyvistä tekijöistä koostuvaa opiskelukykyä ammattikorkeakouluopiskelijat arvioivat vaihtelevasti. Omia voimavarojaan ja opiskeluympäristön tarjoamaa sosiaalista tukea opiskelijat pitävät hyvinä. Myös opetukseen vastaajat ovat suhteellisen tyytyväisiä, mutta pitävät opintojen ohjausta riittämättömänä. Kehitettävää opiskelijat näkevät myös opiskelutaidoissa.
– ”Opiskelukykynsä vahvaksi kokevat etenevät opinnoissaan nopeammin kuin opiskelukykyään heikkona pitävät, ja ovat myös tyytyväisempiä opintojensa etenemiseen”, sanoo Elina Lavikainen.
Ammattikorkeakouluopiskelijat ovat halukkaita kehittämään opiskeluolosuhteitaan, sillä peräti 80 prosenttia vastaajista on pyrkinyt vaikuttamaan oppilaitoksensa toimintaan. Kuitenkin vain 14 prosenttia kokee voineensa aidosti vaikuttaa ammattikorkeakouluunsa. Opiskelijakuntien jäsenet kokevat vaikutusmahdollisuutensa paremmiksi kuin ne, joilla jäsenyyttä ei ole.
– ”Opiskelijakunta on tärkeä vaikuttamisen kanava opiskelijoille. Vaikutusmahdollisuuksia voitaisiinkin parantaa esimerkiksi tiivistämällä opiskelijakuntien ja ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä”, pohtii Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOKin asiantuntija Veli-Matti Taskila.
Tutkimusta varten koottiin 5700 vastaajan tilastollinen aineisto. Tutkimukseen osallistui nuorten koulutuksessa opiskelevien lisäksi aikuisopiskelijoita ja ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittavia opiskelijoita.
Tutkimus julkaistiin 15.12.
Lisätietoja: tutkija Elina Lavikainen, 045 343 0031, etunimi.sukunimi@otus.fi