KANNANOTTO 18.3.2010 Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry ja Suomen ylioppilaskuntienliitto (SYL) ry pitävät tänään julkaistua opintojen nopeuttamista pohtineen työryhmän raporttia pääosiltaan oikein hyvänä. Raportissa on opiskelijan kannalta paljon hyviä suosituksia ja toimenpide‐ehdotuksia, jotka tulevat varmasti nopeuttamaan siirtymistä korkeakoulutukseen ja vauhdittamaan opintoja. Opiskelijajärjestöt odottavat korkeakouluilta ja kaikilta muiltakin toimijoilta vahvaa sitoutumista raportin suosituksiin. Opiskelijajärjestöt kannattivat 24.2. julkaisemissaan ehdotuksissa työurien pidentämiseksi muun muassa välivuosien puolittamista, asevelvollisuuden parempaa sovittamista opintojen aloitukseen sekä siirtymistä korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa laajempiin hakukokonaisuuksiin ja soveltavampiin pääsykokeisiin. SAMOK ja SYL panevat tyytyväisinä merkille, että vastaavia ajatuksia on kannatettu myös työryhmässä ‐ nämä muutokset helpottavat opiskelupaikan valintaa ja vähentävät opintojen keskeyttämistä. SAMOK ja SYL ihmettelevät kuitenkin raportin liitteenä olevia malleja opintojen muuttamisesta maksulliseksi. Maksullisuusmallit on aktiivisen kansalaiskeskustelun seurauksena poistettu varsinaisesta raportista ja siirretty liitteeseen. “Liite on kuitenkin juuri sen luontoinen, että paperi nousee varmasti pöydälle viimeistään seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa. Aiommekin edelleen pitää kiinni mielenilmauspäivämäärästämme 21.4. muistuttaaksemme poliitikkoja ja puoluekokouksia siitä, että maksuton koulutus kiinnostaa erittäin laajaa äänestäjäkuntaa”, toteaa SYL:n puheenjohtaja Matti Parpala. Liitteeseen sisältyy mm. EK:n esillä pitämä 1000 euron opintomaksumalli, mikä olisi omiaan romuttamaan haaveet Suomen kansantalouden kehittymisestä korkeakoulutuksen avulla. ”Jo pienilläkin maksuilla on muista maista saatujen kokemusten mukaan erittäin negatiivinen vaikutus korkeakoulutukseen hakeutumiseen”, toteaa SAMOKin puheenjohtaja Simo Takanen. Lisätietoja: puheenjohtaja Simo Takanen, 050 389 1000, simo.takanen@samok.fi puheenjohtaja Matti Parpala, 044 906 5007, matti.parpala@syl.fi