Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry kehottaa opetusministeriötä, ammattikorkeakouluja ja muuta korkeakouluyhteisöä keskittymään ennaltaehkäisevien keinojen kehittämiseen kurinpitotoimien sijaan korkeakoulujen turvallisuutta ja hyvinvointia käsiteltäessä. Ennaltaehkäisevä mielenterveystyö, opintojen ohjaus ja pääsykokeiden kehittäminen ovat tehokkaampia tapoja parantaa korkeakoulujen ja oppilaitosten turvallisuutta ja hyvinvointia kuin jälkikäteen tapahtuva rankaiseminen ja opiskeluoikeuden peruuttaminen.
Opiskeluun soveltumattomuuteen ratkaisuja pohtineen sora-työryhmän esityksiin SAMOK on kuitenkin pääosin tyytyväinen. Opetusministerille tänään luovutetusta esityksestä on poistettu useita kyseenalaisia ja kestämättömiä keinoja, kuten esimerkiksi pysyvä erottaminen, jotka olivat mukana vielä viime syksyn lausuntokierroksella. Esityksissä on kuitenkin vielä useita kohtia, joiden tarpeellisuutta pitää vakavasti harkita. Esimerkiksi opiskelijaksi ottamisen terveydellisiä esteitä koskevien säännöksien soveltaminen pitää sisällään väärintulkinnan mahdollisuuden, joka vakavasti vaarantaa opiskelijoiden yhdenvertaisen kohtelun.
”Nyt pitää keskittyä hoitamaan sairautta, ei pelkkiä oireita. Opiskelijoiden hyvinvointiin ja jaksamiseen pitää panostaa kaikilla koulutustasoilla”, vaatii SAMOKin puheenjohtaja Simo Takanen.
Sora-työryhmä on valmistellut säädösmuutoksia yliopistoja, ammattikorkeakouluja, ammatillista koulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta koskevaan lainsäädäntöön koskien koulutuksen aikana ilmenevää soveltumattomuutta.
Lisätietoja:
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/sora/index.html
Lisätietoja:
asiantuntija Mikko Heinikoski, 050 389 1014, etunimi.sukunimi@samok.fi