Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry kiittävät puolueita, jotka ovat viimeisen parin päivän sisällä sitoutuneet maksuttomaan koulutukseen. Kantansa ovat ilmaisseet eri tiedotusvälineiden kautta Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät. SYL ja SAMOK tervehtivät näitä riemulla ja peräävät selkeää kannanottoa muiltakin puolueilta. SYL ja SAMOK toivovat, että näiden puolueiden kanta säilyy läpi eduskuntavaalitaiston ja vaalien jälkeisessä hallitusohjelmassa sitoudutaan selkeästi turvaamaan maksuton koulutus ja siten yhdenvertaiset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen. SYL ja SAMOK muistuttavat, että yliopistolain ja ammattikorkeakoululain uudistamisen yhteydessä korkeakouluille annettiin kokeiluluotoisesti mahdollisuus periä maksuja EU/ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta. Tämä kokeilu pitää arvioida kriittisesti ja objektiivisesti ennen kuin mitään uusia ratkaisuja tehdään. Lukukausimaksuja niiden eri muodoissaan esitetään nyt monelta taholta ilman kunnon perusteluja maksujen käyttöön otolle ja ilman analyysia niiden vaikutuksista. SYL ja SAMOK ovat pettyneitä siihen, että niin moni taho tuntuu lukkiutuneen ajatukseen, että maksujen avulla parannetaan yhtäkkiä korkeakoulujen rahoituspula ja saadaan opiskelijat valmistumaan nopeammin ja laadukkaammin korkeakouluista. Lukukausimaksut ovat monimutkainen keskustelunaihe, jonka populistinen yksinkertaistaminen ja ylimalkainen käsittely vaarantavat kaikkien tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin pyrkivän koulutusjärjestelmämme. SYL Matti Parpala, puheenjohtaja Tuomas Viskari, pääsihteeri SAMOK Simo Takanen, puheenjohtaja Jani Hyppänen, pääsihteeri Lisätietoja: SYL:n puheenjohtaja Matti Parpala, +358 44 906 5007, matti.parpala@syl.fi SAMOKin puheenjohtaja Simo Takanen, +358 50 389 1000, simo.takanen@samok.fi Koulutuspoliittinen sihteeri Juuso Leivonen, +358 41 515 2230, juuso.leivonen@syl.fi