Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry pitää opetusministeriössä valmisteilla olevia lakimuutoksia opiskelijoiden soveltumattomuudesta ja kurinpidosta liioiteltuina. Niin sanotun sora-työryhmän tänään lausuntokierrokselle lähtevä esitys pitää sisällään lukuisia kohtia, joita ammattikorkeakouluopiskelijat eivät voi hyväksyä. SAMOK tuomitsee pysyvän erottamisen millä tahansa perusteilla. Nykyiset ammattikorkeakoululaista löytyvät kurinpitotoimet ovat riittävät. Erittäin vakavan rikkeen ollessa kyseessä erottamista voisi jatkaa vuoden kerrallaan eteenpäin, monijäsenisen hallintoelimen päätöksellä. ”Elinikäinen tuomitseminen esimerkiksi nuorena tehdyistä päihdekokeiluista tai mielenterveysongelmista sotii sivistysvaltion perusteita vastaan”, SAMOKin puheenjohtaja Saku Jokisalo painottaa. SAMOK vastustaa jyrkästi myös opiskelijoiden päihdetestausta opiskelijavalintojen yhteydessä ja opiskelun aikana. Päihdetestaus voisi kuitenkin olla mahdollista opiskeluun liittyvässä harjoittelussa, jolloin voitaisiin soveltaa lakia yksityisyyden suojasta työelämässä. Työryhmän toimeksiannossa esitettyihin ongelmiin pitää puuttua, mutta erilaisin keinoin kuin tähän asti on nostettu esiin. Opiskeluterveydenhuollon heikkoon tilaan ja opintojen ohjauksen puutteisiin haetaan nyt ratkaisua kurinpidollisin toimin ja soveltumattomaksi julistamalla. SAMOK pitää järkevämpänä lähestymistapana alalle soveltuvuuden selvittämistä mahdollisimman hyvin jo ennen opintojen alkua. Esimerkiksi ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysaloilla pääsykoekäytännöt vaihtelevat, ja haastatteluista sekä psykologisista testeistä on joissakin ammattikorkeakouluissa luovuttu taloudellisin perustein. Vastaavat kyseenalaiset säästötoimenpiteet pitää lakkauttaa ja valintakäytäntöjä kehittää siten, että ne mittaavat alalle soveltuvuutta paremmin. Myös opinto-ohjauksen parantaminen kaikilla koulutusasteilla on ensiarvoisen tärkeää. Opiskeluterveydenhuolto ja ennen kaikkea siihen kuuluva ennaltaehkäisevä mielenterveystyö ovat avaimia ongelmien ratkaisemiseen. Nopea hoitoonohjaus ja yhteisön tarjoama tuki mahdollistavat opintojen jatkamisen sopivana ajankohtana. Jos jatkaminen valitulla alalla ei ole mahdollista, ammattikorkeakoulun pitää tarjota tukea ja mahdollisuuksia jatkaa opintoja toisella alalla, jo suoritetut opinnot soveltavin osin hyväksi lukien. Lisätietoja: asiantuntija Mikko Heinikoski, 050 389 1014