Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry pitää Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS) laajentamista vahvana vaihtoehtona pohdittaessa ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon järjestämistä. Mallissa toteutuisivat parhaiten laadukkaan opiskeluterveydenhuollon edellytykset: palvelujen kattavuus, saavutettavuus, opiskelijalähtöisyys ja yhdenvertaisuus. Korkeakouluopiskelijoiden elämäntilanne ja terveyskysymykset ovat osoittautuneet niin samankaltaisiksi, että YTHS pystyisi nykyisellä osaamisellaan palvelemaan sekä ammattikorkeakouluopiskelijoiden että yliopisto-opiskelijoiden tarpeita. ”Ainoastaan opiskeluterveydenhuoltoon erikoistunut henkilöstö voi taata laadukkaan ja tehokkaan palvelun”, peräänkuuluttaa SAMOKin puheenjohtaja Saku Jokisalo. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoa varten perustettava erillinen säätiö olisi turhan raskas ratkaisu, koska olemassa on jo tarvetta vastaava valmis organisaatio. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon järjestämiseen etsitään parhaillaan valtakunnallista ratkaisua peruspalveluministeri Paula Risikon asettamassa työryhmässä. Sosiaali- ja terveysministeriö on määritellyt suosituksia ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollolle. Lisäksi kansanterveyslaissa on ilmaistu opiskelupaikkakunnan vastuu. ”Kuinka on mahdollista, että näistä kirjauksista huolimatta opiskeluterveydenhuolto on pääasiassa täysin riittämätöntä valtakunnalliseksi järjestelmäksi”, ihmettelee Jokisalo. YTHS:n laajentamisessa ammattikorkeakouluopiskelijoille on vielä monia avoimia kysymyksiä ja on tärkeää, että pohjatyö tehdään kunnolla. Nyt olisi mitä parhain hetki ratkaisujen tekemiseen muun muassa siksi, että terveydenhuoltolaki ja YTHS ovat uudistumassa. ”Työtä on jäljellä paljon, mutta on erittäin tärkeää, että periaatteelliset päätökset tehdään mahdollisimman pian”, Jokisalo korostaa. Lisätietoja: Saku Jokisalo, puheenjohtaja, 050 389 1000 Taika Mäkelä, hallituksen jäsen, 050 389 1009 Amu Urhonen, asiantuntija, 050 389 1015