Suomalainen ja ruotsalainen korkeakoulujärjestelmä elävät suurinta murroskauttaan sitten 1960- luvun. Korkeakoulujen kansainvälistyminen ja ylikansallinen kilpailu ravistelevat pohjoismaisia korkeakouluja ja tieteentekoa, tuoden mukanaan tarpeen entistä laajempaan pohjoismaiseen yhteistyöhön korkeakoulukentällä.
”Yhdessä kohti opiskelijan parempaa huomista” –seminaari kokoaa Suomen ja Ruotsin opiskelijaaktiivit keskustelemaan eurooppalaisen korkeakoulutuksen tulevaisuudesta. Seminaarin järjestävät Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry ja Sveriges förenade studentkårer SFS yhteistyössä ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen Hanasaaren kanssa 10.-11.3.2009. Tapahtuma järjestetään osana 1809 – Uusi Suomi, Uusi Ruotsi – merkkivuosihanketta.
Seminaarissa keskustellaan EU:n päätöksiin vaikuttamisesta ja korkeakoulutuksen kansainvälisyydestä sekä luodaan yhteistä suuntaan tulevaisuuteen. Aloitteella halutaan tuoda korkeakoulutuksen kansainvälisyyskysymykset tiiviimmäksi osaksi paikallisten ylioppilas- ja opiskelijakuntien toimintaa.
Vuonna 2009 tulee kuluneeksi 200 vuotta Suomen sodasta, merkittävästä historian paalumerkistä Suomen ja Ruotsin historiassa. Tämä tarjoaa erinomaiset raamit näin laajalle suomalaisruotsalaiselle ylioppilas- ja opiskelijakuntien tapaamiselle.
Seminaari on kaksipäiväinen. Ohjelmassa ovat mukana ensimmäisenä päivänä mm. opetusministeri Henna Virkkunen (kok.), Ruotsin eduskunnan koulutusvaliokunnan varapuheenjohtaja Marie Granlund (soc.dem.) sekä vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää. Toisena päivänä on tarkoitus jakautua teema-työryhmiin ja työstää aiheita eteenpäin.
Lisätietoja:
Sini Keinonen, puh 09 4350 2430 tai 045 11 44 939, sini.keinonen@hanaholmen.fi,
Lisätietoja ohjelmasta:
www.hanaholmen.fi
Lisätietoja järjestöistä:
www.syl.fi
www.samok.fi
www.sfs.se